torstai 25. helmikuuta 2016

TALVIVAATE JA -ASUSTE KOKEMUKSET - OSA 2 (MOLO KIDS)

Viikko on mennyt niin hujauksessa, ettei pahemmin ole kameraan ehtinyt tarttua kuin myytävien tuotteiden kuvailun merkeissä. Yhtenä päivänä pojat olivat ulkoilemassa ja muistin muutaman kuvan räpsäistä. Jotta päästään pian kurkkaamaan jotain keväistä, niin ajattelin tehdä ihan peräkkäin nämä talvivaatteiden käyttökokemus postaukset. Näistä kun voi olla hyötyä esim. alesta jemmaajille!


Molo Kids Polaris talvihaalari
Isommalla pojalla on tässä Ratkiriemusta hankittu aw14 malliston Scuba Snow värinen Polaris haalari. Poika on omalla mittauksella noin 117cm ja haalari on kokoa 122. Meillä oli ihan pienen hetken syksyllä käytössä viime talven polaris (116cm), mutta se oli jo niin nafti kaikkialta muualta paitsi hihoista, että otimme suosiolla isomman puvun käyttöön. Pienemmissä kokoluokissa (86, 92, 98) meillä on puvut mahtuneet jopa yli tuon merkityn kokonumeron.

Niin tosiaan, meillä on ollut näitä haalareita joka talveen, siitä lähtien kun isompi poika täytti vuoden. Materiaalit ovat hieman muuttuneet tässä vuosien aikana, mutta haalarin malli on pysynyt samana. Meidän neljä ensimmäistä haalaria säilyivät uudenveroisina pintamateriaaleiltaan. Ei mitään naarmuja havaittavissa. Viime talven puku kului polvista ja pepusta ja onnistui saamaan myös ikitahrat (sehän ei tosin puvun vika ole). Viime talven oranssista haalarista kului myös heijastinnauhat. Joka tapauksessa puku säilytti vedenpitävyyden ja oli lämmin. Ajattelin, ettei meille enää tule Molo Kidsiä. Niin nopeasti puku kului. Luin myös paljon huonoja juttuja (huonothan ne aina korostuu!) netistä.

Kuitenkin tämä tismalleen saman vuoden mallistosta oleva haalari on pysynyt ihan priimana! Ja tällä on rymytty ihan samalla tavalla. Tai oikeastaan pahemmin! On kontattu sepelillä. Hypätty polviliukuun jäälle. Laskettu mäkeä oksien ja kivien keskeltä (ja ihan lumestakin). Juostu, pompittu, pyöräilty, pyöritty hangessa ja ties mitä. Tämä on edelleen uudenveroinen! Ei heijastimien kulumaa, ei polvien tai pepun kulumaa. Ihan täydellinen! Ellei tässä parin kuukauden aikana saada tätä tuhottua, niin jää pikkuveljelle jemmaan odottamaan muutaman talven päähän.

Ostaisinko uudelleen? Kyllä, mutta mieluiten yksivärisenä. En kuviollisena, koska kuviollisten materiaali on erilaista. Mutta toisaalta - kenties meidän kuviollinen pyxis oli (minun tuurillani) maanantaikappele, kun hieman kului polvista minimaalisella käytöllä. Ehkä toinen kerta toden sanoo :)




Molo Kids Castor takki (saatu testiin blogin kautta)
Tästä takista olen aiemminkin kirjoitellut kokemuksia mm. täällä. Joten tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. Tykätään, ei ole kulunut lainkaan, malli on todella hyvä myös pienelle. Ei mene lunta helman alle, vaikkei ole mitään kiristystä helmassa. Vetoketjullisista taskuista iso plussa! Ja ikuisuus kysymys, miksei vetoketju ole kokonaan kiinni - Tintun pipossa on niin paksu nauha, että kuristuisi! Muiden pipojen kanssa takki on kokonaan kiinni ja hyvin mahtuu. Tämä takki on kätevä myös autoiluun, koska on ohut. Vyöt saa kiristettyä kunnolla, eikä takkia tarvitse turhaan riisua. Ostaisinko uudelleen? Ehdottomasti, eteenkin pienelle lapselle!




Molo Kids Parker takki
Tänä talvena meillä on ollut ensimmäistä kertaa parkatakki käytössä. Ostin tämän syksyllä Lastenpuoti Tenavalinnasta ja arvoin pitkään, että palautanko takin. Mietin onko tälle käyttöä, missä tälläistä parkatakkia käytetään? Voiko sitä käyttää muualla kuin paremmissa menoissa?

Onneksi en palauttanut. Tämä olisi Castor takin sijaan valintani isommalle lapselle! Parker on äärettömän lämmin, suojaa hyvin myös pepun. Hupun karva on paitsi tyylikäs, myös tuulessa ja tuiskussa mainio suoja kasvoille. Takkia on käytetty meillä toppahousujen kanssa ihan normaaleissa ulkoleikeissä, lenkkeillessä ja mäenlaskussa. Ilman toppahousuja takki on ollut autoillessa, sekä paremmissa menoissa päällä.

Parker takin mitoitus menee mielestäni niin, että malli vastaa hyvin kokoaan ja on jopa hieman reilu. On reilumpi malliltaan kuin haalarit. Tämä takki on 122cm ja uskoisin, että mahtuu vielä ensi talvenakin ainakin hetken aikaa. Liikaa kasvunvaraa tähän Parkeriinkaan ei kannata ottaa tai menee mekkomaisen näköiseksi.

Nyt harmittelen, etten aiemmin keksinyt kuinka tyylikäs ja kätevä tämä Parker takki on. Ellei tämä takki mahtuisikaan ensi vuonna (jos tulisi hurja kasvupyrähdys) niin hankkisin samanlaisen isommassa koossa. Niin paljon tästä on tykätty! Ja mikä parasta, sopii tämäkin niin tytöille kuin pojillekin! Tätä samaa Quince-väristä parkeria on vielä muutama jäljellä Lastenpuoti Tenavalinnan alessa täällä.

Molo Kids Colder pipo
Jo vuosia palvellut ja käyttäjälleen todella rakas. Ostettu Lasten Taikamaasta, kun he myivät aiemmin Molo Kidsiä. Tätä pipoa on pidetty paljon - siis todella paljon! Eikä ole mennyt miksikään. Ei venynyt, vanunut eikä kutistunut. Ehdottomasti joka euron arvoinen ja ensi talveen joudutaan varmaan seuraavassa koossa jo hankkimaan uusi. Tämä käytössä oleva pipo on kokoa 6-8y ja ostettu 50cm päähän. Nyt päänympärys on vajaat kolmisen senttiä isompi ja edelleen siis mahtuu!



Tinttu pikkuhisse pipo
Tämän hatun ostin isommalle pojalle vuosia sitten eräästä putiikista, joka on jo lopettanut toimintansa. Meillä on ollut Tintun hattuja käytössä jo vuodesta 2010, joten jonkinlainen luottamus näihin on syntynyt. Oma suosikkini on ehdottomasti juuri tämä pikkuhisse. Teddykarvaisena tämä versio on vielä fleecellistä lämpimämpi ja suojaa korvia sekä päätä todella hyvin myös paukkupakkasilla. Mini rakastaa tätä hattua ja vaikka tämä olisi vielä veljelle mahtunut, niin hän omi tämän syksyllä itselleen :) Vaikka hattua on pesty koneessa, ei se ole mennyt miksikään! Ainoan miinuksen voin antaa isoista naruista, jotka rusetille laitettaessa meillä ahdistaa tiukimpia kauluksia. Tätä ongelmaa ei isommalla ollut, mutta Mini on aika tarkka, ettei se kiristää. Kaikesta tästä huolimatta tämä hattu pysyy kestosuosikeissamme :) Hattua myy tällä hetkellä ainakin MiniQ täällä.

Minkälaisia kokemuksia teiltä löytyy? Onko teillä ollut Parkeria, Polarista tai Castoria, tai kenties tyttöjen Cathya? Onko joku ehdoton suosikki Molo Kidsiltä (malli tai vuosimalli)?

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

TALVIVAATE -ASUSTE JA -KENKÄ KOKEMUKSET (OSA 1)

Odotan jo kovasti niitä aamuja, kun saa herätä auringonpaisteeseen. Kevään lähestyminen ja päivän piteneminen on ihanaa! Eilen saatiin nauttia todella kauniista säästä ja tuntea kuinka aurinko lämmittää ihanasti jo tähän aikaan vuodesta. Päiväkin on pidentynyt hurjasti viikossa!



Vaikka tekemistä olisi ties miten paljon, ei sisällä oleskelu tälläisillä ilmoilla huvita yhtään. Ulkona aika kuluu kuin siivillä. Käytiin eilen leikkipuistossa puhdistelemassa liukumäki ja laskemassa siitä, sekä puuhailtiin paljon kaikkea mukavaa päivän aikana. Naurettiinkin, että meidän perintö rattikelkka kuluu kohta puhki, kun sillä niin paljon ajellaan :)

Näin kevään lähestyessä ajattelin kirjoitella teille kokemuksia meidän talvivaatteista ja -kengistä. Tässäpä tulee ensimmäinen osa!





Nova Star talvivaatteet
Minillä on tässä nyt Nova Starin (aw14) parkatakki ja -toppahousut. Hänellä oli viime talvena myös Nova Starin toppahaalari käytössä (oli testiin saatu, nämä on ostetut). Edelleen en voi muuta kuin kehua. Helpot pukea, lämpimät, notkeat sekä erinomainen vedenpitävyys. Sisäsaumoissa ei minkäänlaista haituvaa tai kulumaa. Rymyämisistä ja mäenlaskuista huolimatta kankaat ovat jokapuolelta ihan uudenveroiset ja mitään moitittavaa en löydä. Mitoitus vastaa kokoaan (takki 98 ja housut 92). Housuissa on neppari ja vetoketju, vyötäröllä joustava kuminauha, joten nämä istuvat päälle todella hyvin. Lisäksi näissä on irrotettavat, joustavat (säädettävät) henkselit, jotka on olleet ihan loistavat. Parkatakissa on vyötäröllä kuminauhakiristys, jonka olenkin kiristänyt - ihan loistava! Ei ole lunta helman alla, vaikka kuinka lumessa pyörisi. Hihoissa on trikoiset joustavat lumilukot ja säätötarrat. Pysyy hanskat paikoillaan ja ei mene lumi sisään. Tykkään! Tänä vuonna Nova Starin toppavaatteita on myynnissä ainakin Ratkiriemussa, viime talvisia tyttöjen haalareita löytyy -50% alella 1kpl Lasten Taikamaasta. On ehdottomasti hintansa arvoisia!

Fredrikson pipot
Ihanat, lämpimät ja söpöt! Tässä kuvassa Minillä on Tupsuliini pipo (aw14), jonka ostin jo viime talveksi hänelle Lasten Taikamaasta. Isommalla on samanlainen, mutta harmaa. Minin pipo on kokoa 48 ja tuntuu, että pipo kasvaa pään mukana. Mahtuu edelleen hyvin ja uskon, että menee ensi talvenakin (pää nyt jo +50cm). Ihan huippu hyvä pipo eteenkin koville pakkasille, suojaa hyvin kasvoja, eikä kutita vuoren ansiosta. Tämä turkoosi pipo on Minin lemppari ja tämän hän valitsee aina, jos itse valitsee. Laadultaan nämä Fredriksonit ovat olleet erinomaisia. Ostan toistekin ja voin lämpimästi suositella! Nyt Lasten Taikamaassa on Fredrikson talvipipoja hyvässä alessa ja kevään uutuuksiakin jo tullut. Kannattaa kurkata kaikki Fredriksonit täältä. Myös Ratkiriemusta löytyy Fredriksonia, hieman erilaisia pipoja tässä putiikissa.



Villervalla rukkaset
Tosi lämpimät, vaikka olisin ulkonäön perusteella veikannut kylmiksi. Kertaakaan ei ole näissä rukkasissa Minin sormet olleet kylmät! Ihanan pehmoinen fleecevuori, notkea kangas ja helppo pukea pienelle tarrakiinnityksen ansiosta. Tarra pysyy jämäkästi kiinni, joten koen sen jopa paremmaksi kuin vetoketjun. Heijastimet on loistavat! Kangas hylkii likaa ja kertaakaan en ole näitä sen vuoksi vielä pessyt. Kulumaa bongasin peukalon kärjestä ihan todella vähän, eli kestävyyskin on mielestäni erittäin hyvä käyttöön nähden. Nämä on ollut siis oikeastaan ainoat hanskat, mitä on käytetty, ja Reiman vanhat on jäänyt hyllylle odottelemaan. Näitä Mini käyttää meillä jatkossakin. Ihan todellinen löytö! Nämä rukkaset saatiin syksyllä Skidistä testiin ja niitä on vielä siellä myynnissä jos tekee mieli ostaa jemmaan ensi talveen!

Viking goretex kengät
Nämä on ostettu muinoin Anton&Ninasta, jota ei taida enää olla. Ovat olleet meillä molemmilla pojilla käytössä. Tämä on ainoa Vikingin talvikenkämalli, joka taipuu (ja pidän sitä ehdottomana). Nämä eivät ole niin lämpimät, kuin Superfitit ja Mini onkin vilukissana joutunut kovemmilla pakkasilla pukemaan kenkiin villasukat. Muuten on kyllä tykätty erittäin paljon, mutta Superfiteillä tarkeni myös kovilla pakkasilla ilman ylimääräisiä sukkia. Kengät ei ole kuluneet lainkaan, joten edelleen ovat kuin uudet. Meillä on vastaavat (eri väriset) myös isommassa koossa, joten suosittelen lauhoille ilmoille. Pakkaselle en enää vartavasten ostaisi tältä merkiltä näitä goreja.


Polarn O. Pyret talvivaatteet
Isommalla on tässä syksyllä ostettu talvitakki (122) ja jo viime talvena käytössä olleet aw14 toppahousut (116). Meillä oli Po.pin toppaa käytössä ensimmäistä kertaa viime talvena, takki jäi uudenveroisessa kunnossa Minille jemmaan. Olin niin tyytyväinen, että halusin hankkia ehdottomasti tähänkin talveen Po.pia, jos vaan värit miellyttäisivät - ja miellyttiväthän ne. Meillä nämä vaatteet on ostettu Kempeleen myymälästä (jota tietysti suosittelen lämpimästi!) mutta näitä myy toki myös mm. Po.pin verkkokauppa.

Takki on säilynyt jälleen ihan uudenveroisena. Kerran tähän on jotkut järkyttävät tummat jäljet saatu eteen ja vuodatettu (lapsi) kyyneliä takin pilalle menemisen takia, mutta lähti hanan alla käyttämällä ja sappisaippualla pyyhkäisemällä. Ei ole sen jälkeen tarvinnut lasta muuten lohduttaa, kuin että "kyllä niistä kaikki lika lopulta pesussa lähtee". Takki on ihanan pehmoinen ja taipuisa sekä lämmin! Pitää vettä loistavasti ja kuivuu erittäin nopeasti pinnasta!

Housut ovat ainoina toppahousuina nyt toista talvea käytössä. Kerran nämä on tarvinnut pestä (kesäteloille) ja pesussa eivät mitenkään ohentuneet tai kärsineet. Näistä bongaan pientä kulumaa lahkeensuista (olivat hieman reilut yli vuosi sitten) sekä hentoista kulumaa myös lahkeen sisäsyrjältä. Kuluma on niin pientä, ettei sitä saa kuvattua. Polvissa ja pepussa ei ole mitään käytönjälkiä, vaikka näillä on rymytty sepelillä ja laskettua sepelistä mäkeä! Näistä jää Minille vielä ihan ykköshousut jemmaan - jes! Suosittelen lämpimästi Po.pia!


Ticket Outdoor pipo
Jo kolmatta talvea käytössä! Ihana, lämmin, tykätty! Tämä pipo on hierottu hiekkaan, kasteltu useasti läpimäräksi ja nähnyt monet tuulet ja tuiskut. Aina vain tämä on yksi suosikeista. Kovasta käytöstä ja pesuista tämä on nukkaantunut, mutta sopii tyyliin. Isommalla on tälläinen aw14 pipo tummansinisenä ja se on ihan uudenveroinen - ollut toki vähemmällä käytölläkin vielä. Itselläni on aw13 Ticketin pipo ja edelleen kuin uusi. Ahkerassa käytössä päivittäisessä ulkoilussa ja lenkkeillessä. Tykkään erityisesti siitä, että pipo on lämmin, muttei kutita tai hiosta!
Tämä harmaa pipo on ostettu Ratkiriemusta, jossa vielä muutama Ticketin vanhan malliston vaate on alessa. Meidän muut Ticketin pipot on ostettu Lasten Taikamaasta ja siellä onkin tällä hetkellä aw14 pipoja hyvällä alella sekä toppaa- että välikautta alessa, myös kevään uutuuksia! Tästä suoraan Ticketeihin.

Molo Kids Mitzy rukkaset
Nämä vihreät rukkaset ostettiin syksyllä Punavuoren Peikosta. Malli on uudistunut aiemmista vuosista ja näistä uudistuneista meillä ollaan tykätty enemmän! Meillä on käytössä myös viime vuotiset rukkaset ja niihin verrattuna näissä tuo kämmenosa on mukavampi. Tänä talvena poika on näillä rukkasilla tarennut, mutta aiempina vuosina on usein valitellut sormien kylmyyttä. Tämä Mitzy malli on meille paras, Igorit (pitkä varsi) jäi käyttämättä. Uudelle mallille suositukset myös kestävyydestä, ei mitään käytönjälkiä! Vanhemmissa kämmenosa kulunut hieman. Vahvikkeesta on siis todellista hyötyä. Ostaisin näitä isommalle jatkossakin, mutta pienemmän käteen nämä ei meillä vielä ole hyvät puettavuuden takia. Kannattaa kurkata nyt noi rukkaset Punavuoren Peikosta, sillä ovat almost blackia lukuunottamatta -30% alessa. 

Kuoma kengät
Ihastuttavat ja vihastuttavat. Näihin mulla on sellainen positiivis-negatiivinen suhde :D Meillä nämä on ekat Kuomat ja onhan nämä muuttunut siitä vuosien takaisesta. Pohja taipuu ja ovat huimasti notkeammat, sekä kevyet kengät. Isolle lapselle nämä on ok, mutta pienelle en ostaisi (vieläkään...). Isompi pojista on käyttänyt näitä nyt toista talvea. Hän tykkää itse näistä kovasti, koska ovat helpot pukea. Tarroja ei tahdo jaksaa mistään kengistä aukoa, ja sekös mua ärsyttää kun poljetaan niitä kenkiä jalkaan. Nämä kengät ovat olleet myös kuulemma lämpimät ja yleensä varpaita ei palele ikinä. Hylkivät hieman vettä, mutta ei näillä lammikossa kauaa kärsi kuitenkaan seisoa. Kestää kuivua monta vuorokautta jos läpimäräksi kastelee! Nämä on kerran pesty keväällä koneessa ja hyvin kestivät pesun. Varsi on pysynyt ryhdikkäänä ja värit ovat säilyneet priimana. Jää vielä hyvät kengät seuraavalle käyttäjälle. Ostan uudelleen jos lapsi tahtoo, mutta edustuskengiksi en näitä laske. Olisi hyvät kengät goretexien tai nahkakenkien ohella - kuten meillä viime talvena oli. Nyt nämä on olleet ainoat kengät. Kuomia saa monista putiikeista, mutta nämä meidän musta pöllökuosiset on ostettu Jaanan kengän verkkokaupasta.

Jaksoitteko lukea? Tuliko tarpeellista tietoa tai kenties jotain yllättävää? Olisiko seuraavalle osalle kysyntää - naulakossa roikkuu vielä muutakin toppaa :)

perjantai 12. helmikuuta 2016

MININ UUDET VAATTEET - IHANAT YKSISARVISET

Viime aikoina olen keskittynyt enemmän myymään kuin ostamaan vaatteita. Nyt vihdoin ja viimein kevään lähestyessä löysin pitkästä aikaa jotain kivaa vaatetta, joka kolahti kerralla! Mini Rodinin mallisto ei pettänyt tälläkään kertaa ja rakastuin näihin ihaniin, nostalgisiin kuoseihin. Odotan jo innolla seuraavaa droppia, vaikka ensimmäisestäkin tekisi mieli kotiuttaa lisää ihanuuksia.


Tilasin Minille heti drop 1:sen julkaisupäivänä Lasten Taikamaasta tämän ihanan yksisarviset paidan. Olin alunperin suunnitellut hankkivani tämän paidan sinisenä, mutta ihastuinkin tähän vihreään sävyyn ja juuri tälläinen pastellinen sävy Minille sopiikin upeasti! Ei sillä, etteikö se sininenkin vielä kutkuttaisi...


Paita tuli nopeasti perille ja Mini ihastui tähän ihan täysillä. Paita on kokoa 104/110 ja ihan tarkoituksella reilun kokoinen. Edellinen koko olisi niin sopiva, että hihat olisi lyhyet kesään mennessä ja tätä on tarkoitus käyttää syksylläkin. Mun makuun ei näytä rumalle reilunakaan ja Mini kasvaa tosi nopeasti. Jotkut pohtivat alkuun, sopiiko tämä kuosi pojalle. Miksei sopisi? Ainakin pienille oikein ihanasti :) Ja olisi meillä isompikin kuulemma nämä kelpuuttanut vielä.




Mini laittoi jo eilen ensimmäistä kertaa nämä vaatteet päälle ja tahtoi tänään laittaa samat. Kovasti haluaa, että otetaan kuvia mutta on niin liukas liikkeissään ettei montaa julkaisukelpoista useamman sadan kuvan joukossa ole, joten tällä kertaa Sensuuri-Seppo iski. Toivottavasti saan parempia kuvia teille vielä joku päivä päivän asun muodossa, onneksi sentään muutaman ihana hymykuvan sain muistoksi :)



Kuvissa näkyvät housut on ostettu reissun päältä, kun Mini sai valita itselleen reippaudesta palkinnon. Valitsi oikein kivat ja pirteät turkoosit farkut Name It -merkiltä. Nämä onkin tosi hyvän mallisia meidän pojille. Onpahan pirteä asukokonaisuus vaikka kenties musta tai farkunsininen sopisikin tämän paidan kanssa täydellisemmin! :)

Tuliko teille jotain Mini Rodinin ekasta dropista? Mitäs tykkäätte tästä asusta?

maanantai 25. tammikuuta 2016

RAITISTA ILMAA JA PARKATAKIT

Ihanaa, kun viimein ilmat lauhtui! Pääsee ulkoimeaan useammaksi tunniksi päivittäin. Pojat onkin viihtyneet nyt hyvin ulkona.



Isompi on ulkoillut tänä talvena enimmäkseeni kaksiosaisella setillä. Haalari ei ole enää niin mieleinen, mutta kyllä sekin välillä onneksi päälle eksyy. Hänellä on käytössä muutama takki. Nyt viime päivinä tämä Lastenpuoti Tenavalinnasta syksyllä ostamani Molo Kids Parker (122cm) on ollut suosikki. Takki on hyvä eteenkin rattikelkan kyydissä istuessa, että peppukin pysyy lämpimänä. Housut ovat viime vuonna jo käytössä olleet Polarn O. Pyretin toppahousut, ihan huiput! Pipo vuosia vanha Molo Kids ja rukkaset Molo Kids Mitzyt, jotka Punavuoren Peikosta syksyllä tilattiin.


Ja koska isoveljellä on takki ja housut, niin ei se pienemmällekään haalari kelpaa päälle! Ministä on tullut niin valikoiva, että pitää olla samantyylinen takki kuin veljelläkin. Molon takki kelpaa silloin, kun veljelläkin on lyhyempi takki. Ulkoilu on helpointa, kun valitsee samantyyliset ulkoiluvaatteet.



Minin takki ja housut ovat Nova Starin viime talven mallistoa. Ostin nämä vuosi sitten alesta ja ajattelin parkatakkia käyttöön vasta seuraavaksi talveksi, mutta takkipa onkin niin sopiva että päätyi käyttöön jo nyt. Takki on 98cm ja housut 92cm. Housut on jo vähän kittanat, mutta tähän talveen en enää isompia ala hankkimaan. Tänä vuonna näitä Nova Starin parkatakkeja on sinisenä ja tummanvihreänä, ainakin Ratkiriemu myy niitä. Pipo on Lasten Taikamaasta viime vuonna ostettu Fredrikson, ihana piristys tummaan asuun! Rukkaset Villervallaa tämän vuoden mallistosta, saatu syksyllä Skidistä. Nämä kaikki on olleet tosi lämpimiä ja voisin hankkia samantyyliset seuraavaankin talveen. Mini on nykyään aika viluinen, joten setin kuin setin alla täytyy olla fleeceä. Po.pin windfleece onkin tosi kätevä takin alle!


Heh, aika perus ;) Mini suuttuu aika pienistä, jos joku ei mene just niinkuin pitäis. Pelkäsin aluksi, että takin alle menee aina ulkoillessa lunta, mutta ei onneksi! Tätä Minin takkia olen vyötäröltä kiristänyt, mutta isomman takkia ei ole kiristetty lainkaan.


Millaisella varustuksella teillä ulkoillaan? Mikä teillä on pakkasraja ulkoiluun?

perjantai 22. tammikuuta 2016

REIMA SS16 -MALLISTO YLLÄTTÄÄ UPEILLA VÄREILLÄ!

Pakkaset jatkuvat, mutta kevät on entistä enemmän mielessä. Kävin kurkkaamassa Reiman SS16 mallistoa jo ennen joulua, mutta ajattelin esitellä malliston vasta tämän vuoden puolella. Paljon tyylikästä vaatetta mallistosta löytyy! Tämä on todella onnistunut mallisto ja pidän tästä paljon enemmän kuin viime kevään mallistosta. 

Mallisto pitää sisällään aurinkoisia keväisiä värejä, vaaleanvihreää, keltaista, hempeää punaista ja sinistä sekä maanläheisyyttä. Todella laaja valikoima, jokaiselle jotain periaateella. Retron ystäviä on muistettu ja samoin kenkiä on herkullisen värinen valikoima! Yhteen asiaan kiinnitin huomiota tänä keväänä... muotiin on tulossa samat värit kuin noin 10 vuotta sitten!

Yritin kerätä teille mahdollisimman monipuolisen kuvan mallistosta, mutta suuresta kuvapläjäyksestä huolimatta tässä ei todellakaan ole kaikki! Kurkataanpas...




Ihanan keväisiä sävyjä!









Herkullisen värisiä softshelltakkeja! Huomatkaa näissä kaikissa "action"-kuvissa myös upeat asusteet ja kengät. Tässä kuvassa suosikiksi nousseita Wetter-kenkiä. Tykkään hurjasti tästä lookista, että nauhat on eri väriset. Tuo pirteän vaikutelman!



Näissä kahdessa kuvassa näkyy hieman myös Reiman SS16 kesävaatteita, pilkullisia pitkähihaisia ja kauniita raidallisia t-paitoja.

Isommille lapsille mallistosta löytyy hillitympää tyyliä. Tässä kaunis hillitty harmaa takki, jota piristää kivasti pinkit ja mustat yksityiskohdat. Helppo asustaa pirteäksi pinkillä tai hillitymmäksi mustalla!


Reimatec Wetter -kengät pienille sekä isoille (24-38), sekä kevään uutuus - Reimatec Patter -kengät pienemmille jaloille (27-kokoon asti).

Hauska liukuvärjätty takki!

Tämä setti on Reima Kiddo -mallistoa, kiva kuviollinen takki ja yksiväriset housut.


Tämä pienten haalari on ihan mielettömän kaunis, wau! Tykkään!


Samat herkulliset värit näkyvät niin isojen kuin pientenkin vaatteissa. Tässä kuvassa kevyt takki, sopii käytettäväksi kesälläkin!

 Tässä näkyy kaksi ihan mielettömän kaunista takkia! Tykkään! Pojan asu on todella raikas.



Pirteää kuviollista. Tyttöjen mallistossa kukat pitävät pintansa.

Kiddo Currant -haalarissa on kätevät henkselit. Jos tulee kuuma, voi haalarin läosan riisua pois! Pojalla yllään samaa kuosia, kuin aiemmin pienen tytön haalari. Takki on Reimatec Foamy, jota löytyy 80-98cm koossa.

Välikausitakki, sadetakki ja softshellhaalari. Näille on käyttöä viimeistään parin kuukauden päästä!




Pienten haalari on mallia Kupliva ja sopii mielestäni yhtä hyvin kummallekin sukupuolelle. Tytöllä yllään Reiman windfleecetakki Ajatus. Windfleecet ovat ehkä paras keksintö ikinä, joten todella hienoa, että näitä löytyy kauniissa väreissä myös Reiman mallistosta.



Retron ystäviäkään ei ole unohdettu. Veikkaan, että tämä keltainen on tämän kevään hittituote!

Näistä "In action" -kuvista sai varmasti parhaan käsityksen mallistosta, mutta tässä vielä muutamia kollaaseja tuotteista.

Pienille haalareita kivoilla kuoseilla. Hymyileviä örkkejä näyttäisi ainakin olevan toisessa kuosissa :) 

Tässä jo aiemmin nähtyä kuosia, sekä pienten rukkaset. Näitä rukkasia täytyy suositella! Ihan huiput! Todella helppo pukea ja näissä on sopivan lämmin vuori, jotta tarkenee jo kun rapakelit alkaa. Tälläiset on meidän Minillä mustana ja toivottavasti mahtuvat vielä suurimmassa koossa tämän tulevan kevään.


Isoille ja pienille. Kukkia ja kauniita kuoseja. Tykkään kaikkein eniten tuosta kuosista, missä näkyy kuvassa vain lahkeet. Söpö!


Tadaa! Tässä ehkä ihanin kuosi ikinä! Vesimelooneja!!! Wau! Kuosi on nimeltään Meloni ja vaatteet ovat Reimatec -mallistoa. Nämä tais juuri hurahtaa siihen "pakko saada" kategoriaan :) Haalaria löytyy myös sinisenä versiona. Muta huomaattekos nämä pipot? Muistaako kukaan tätä värimaailmaa noin kymmenen vuoden takaa? Tämä oli silloin ihana ja on myös nyt!

Nämä raidat näyttävät myös kivoille. Raitoja on saatavilla niin pienille kuin isoillekin tällä värityksellä!

 Lisää tyttöjen takkeja, samaa kuosia kuin aiemmin kurkatuissa haalareissa.

Tässä näkyykin tuo Meloni haalari. Action kuvissa nähty pirteä takki sekä hieman omenan raikasta värimaailmaa. Pienten setti ylhäällä vasemmalla.


Tässä tytöille todella kauniita takkeja. Kummasta pidätte enemmän, pinkistä vai hillitymmästä sudenkorennot takista?


Kevyitä takkeja. Nämä yksiväriset tulevat pussukassa, johon takki on helppo pakata. Kätevä varatakki kesällä, jos on epävakaata!



Lisää meloneja! Tämä on aivan upea kuosi! Erittäin onnistunut. Takkia on saatavilla omat mallit pienille sekä isoille. Löytyy myös sinisenä, mutta tämä väri on mielestäni herkullisempi. Minille tosin voisi sopia sininen ;)


Lisää softshelltakkeja, osa näistä jo aiemmin action kuvissa nähtyjä. Tyttöjen pitkä softshell on aika kiva! Kätevä isommalle koululaiselle, joka ei ulkohousuja välttämättä tykkää enää käyttää.


Hieman hillitympää värimaailmaa. Nämä ei henkilökohtaisesti kovin säväytä, mutta ovat kyllä ajattomia ja varmasti monen mieleen. Pirteitä näistä saa kirkkailla asusteilla, ellei halua pysyä maanläheisissä sävyissä.


Kuplia ja raitoja. Siniset ja musta raidat näyttää hauskoille!



Tässä näkyy paremmin Kiddo takkien malli, sekä väritys. Hauskana yksityiskohtana R heijastinvedin! Pilkulliset pipot ovat ihania, vai mitä sanotte? Näitä on saatavilla useissa eri väreissä.


Tässä ekassa kuvassa kurkattuja takkeja lähemmin, sekä keltainen Kiddo haalari. Pipo on ihana!


Löytyy mallistosta yksivärisiäkin, tai lähes yksivärisiä vaatteita. Tummansininen toimii aina!



Tässä värejä Retron ystäville. Mikä näistä on suosikkisi?

Vauvoille on tulossa myös kauniita pastellisia sävyjä, vaaleansinistä, vaaleanpunaista jne. Postauksessa olevat linkit johtavat Reimashopiin, sillä bongasin sieltä jo paljon tämän kevään tuotteita myynissä! Kannattaa kurkata ihan etusivun kautta ja klikata yläreunasta "uutuudet" -osiota.

Reimashopin ja Reiman myymälöiden lisäksi Reimaa myy Suomessa mm. Lasten Taikamaa ja Punavuoren Peikko sekä monet muut jälleenmyyjät. Jälleenmyyjä haku löytyy Reiman sivuilta täältä.

Mitäs pidätte mallistosta? Hot or Not? Tuleeko teille jotain?

Kuvat: Reima