keskiviikko 17. helmikuuta 2016

TALVIVAATE -ASUSTE JA -KENKÄ KOKEMUKSET (OSA 1)

Odotan jo kovasti niitä aamuja, kun saa herätä auringonpaisteeseen. Kevään lähestyminen ja päivän piteneminen on ihanaa! Eilen saatiin nauttia todella kauniista säästä ja tuntea kuinka aurinko lämmittää ihanasti jo tähän aikaan vuodesta. Päiväkin on pidentynyt hurjasti viikossa!



Vaikka tekemistä olisi ties miten paljon, ei sisällä oleskelu tälläisillä ilmoilla huvita yhtään. Ulkona aika kuluu kuin siivillä. Käytiin eilen leikkipuistossa puhdistelemassa liukumäki ja laskemassa siitä, sekä puuhailtiin paljon kaikkea mukavaa päivän aikana. Naurettiinkin, että meidän perintö rattikelkka kuluu kohta puhki, kun sillä niin paljon ajellaan :)

Näin kevään lähestyessä ajattelin kirjoitella teille kokemuksia meidän talvivaatteista ja -kengistä. Tässäpä tulee ensimmäinen osa!





Nova Star talvivaatteet
Minillä on tässä nyt Nova Starin (aw14) parkatakki ja -toppahousut. Hänellä oli viime talvena myös Nova Starin toppahaalari käytössä (oli testiin saatu, nämä on ostetut). Edelleen en voi muuta kuin kehua. Helpot pukea, lämpimät, notkeat sekä erinomainen vedenpitävyys. Sisäsaumoissa ei minkäänlaista haituvaa tai kulumaa. Rymyämisistä ja mäenlaskuista huolimatta kankaat ovat jokapuolelta ihan uudenveroiset ja mitään moitittavaa en löydä. Mitoitus vastaa kokoaan (takki 98 ja housut 92). Housuissa on neppari ja vetoketju, vyötäröllä joustava kuminauha, joten nämä istuvat päälle todella hyvin. Lisäksi näissä on irrotettavat, joustavat (säädettävät) henkselit, jotka on olleet ihan loistavat. Parkatakissa on vyötäröllä kuminauhakiristys, jonka olenkin kiristänyt - ihan loistava! Ei ole lunta helman alla, vaikka kuinka lumessa pyörisi. Hihoissa on trikoiset joustavat lumilukot ja säätötarrat. Pysyy hanskat paikoillaan ja ei mene lumi sisään. Tykkään! Tänä vuonna Nova Starin toppavaatteita on myynnissä ainakin Ratkiriemussa, viime talvisia tyttöjen haalareita löytyy -50% alella 1kpl Lasten Taikamaasta. On ehdottomasti hintansa arvoisia!

Fredrikson pipot
Ihanat, lämpimät ja söpöt! Tässä kuvassa Minillä on Tupsuliini pipo (aw14), jonka ostin jo viime talveksi hänelle Lasten Taikamaasta. Isommalla on samanlainen, mutta harmaa. Minin pipo on kokoa 48 ja tuntuu, että pipo kasvaa pään mukana. Mahtuu edelleen hyvin ja uskon, että menee ensi talvenakin (pää nyt jo +50cm). Ihan huippu hyvä pipo eteenkin koville pakkasille, suojaa hyvin kasvoja, eikä kutita vuoren ansiosta. Tämä turkoosi pipo on Minin lemppari ja tämän hän valitsee aina, jos itse valitsee. Laadultaan nämä Fredriksonit ovat olleet erinomaisia. Ostan toistekin ja voin lämpimästi suositella! Nyt Lasten Taikamaassa on Fredrikson talvipipoja hyvässä alessa ja kevään uutuuksiakin jo tullut. Kannattaa kurkata kaikki Fredriksonit täältä. Myös Ratkiriemusta löytyy Fredriksonia, hieman erilaisia pipoja tässä putiikissa.



Villervalla rukkaset
Tosi lämpimät, vaikka olisin ulkonäön perusteella veikannut kylmiksi. Kertaakaan ei ole näissä rukkasissa Minin sormet olleet kylmät! Ihanan pehmoinen fleecevuori, notkea kangas ja helppo pukea pienelle tarrakiinnityksen ansiosta. Tarra pysyy jämäkästi kiinni, joten koen sen jopa paremmaksi kuin vetoketjun. Heijastimet on loistavat! Kangas hylkii likaa ja kertaakaan en ole näitä sen vuoksi vielä pessyt. Kulumaa bongasin peukalon kärjestä ihan todella vähän, eli kestävyyskin on mielestäni erittäin hyvä käyttöön nähden. Nämä on ollut siis oikeastaan ainoat hanskat, mitä on käytetty, ja Reiman vanhat on jäänyt hyllylle odottelemaan. Näitä Mini käyttää meillä jatkossakin. Ihan todellinen löytö! Nämä rukkaset saatiin syksyllä Skidistä testiin ja niitä on vielä siellä myynnissä jos tekee mieli ostaa jemmaan ensi talveen!

Viking goretex kengät
Nämä on ostettu muinoin Anton&Ninasta, jota ei taida enää olla. Ovat olleet meillä molemmilla pojilla käytössä. Tämä on ainoa Vikingin talvikenkämalli, joka taipuu (ja pidän sitä ehdottomana). Nämä eivät ole niin lämpimät, kuin Superfitit ja Mini onkin vilukissana joutunut kovemmilla pakkasilla pukemaan kenkiin villasukat. Muuten on kyllä tykätty erittäin paljon, mutta Superfiteillä tarkeni myös kovilla pakkasilla ilman ylimääräisiä sukkia. Kengät ei ole kuluneet lainkaan, joten edelleen ovat kuin uudet. Meillä on vastaavat (eri väriset) myös isommassa koossa, joten suosittelen lauhoille ilmoille. Pakkaselle en enää vartavasten ostaisi tältä merkiltä näitä goreja.


Polarn O. Pyret talvivaatteet
Isommalla on tässä syksyllä ostettu talvitakki (122) ja jo viime talvena käytössä olleet aw14 toppahousut (116). Meillä oli Po.pin toppaa käytössä ensimmäistä kertaa viime talvena, takki jäi uudenveroisessa kunnossa Minille jemmaan. Olin niin tyytyväinen, että halusin hankkia ehdottomasti tähänkin talveen Po.pia, jos vaan värit miellyttäisivät - ja miellyttiväthän ne. Meillä nämä vaatteet on ostettu Kempeleen myymälästä (jota tietysti suosittelen lämpimästi!) mutta näitä myy toki myös mm. Po.pin verkkokauppa.

Takki on säilynyt jälleen ihan uudenveroisena. Kerran tähän on jotkut järkyttävät tummat jäljet saatu eteen ja vuodatettu (lapsi) kyyneliä takin pilalle menemisen takia, mutta lähti hanan alla käyttämällä ja sappisaippualla pyyhkäisemällä. Ei ole sen jälkeen tarvinnut lasta muuten lohduttaa, kuin että "kyllä niistä kaikki lika lopulta pesussa lähtee". Takki on ihanan pehmoinen ja taipuisa sekä lämmin! Pitää vettä loistavasti ja kuivuu erittäin nopeasti pinnasta!

Housut ovat ainoina toppahousuina nyt toista talvea käytössä. Kerran nämä on tarvinnut pestä (kesäteloille) ja pesussa eivät mitenkään ohentuneet tai kärsineet. Näistä bongaan pientä kulumaa lahkeensuista (olivat hieman reilut yli vuosi sitten) sekä hentoista kulumaa myös lahkeen sisäsyrjältä. Kuluma on niin pientä, ettei sitä saa kuvattua. Polvissa ja pepussa ei ole mitään käytönjälkiä, vaikka näillä on rymytty sepelillä ja laskettua sepelistä mäkeä! Näistä jää Minille vielä ihan ykköshousut jemmaan - jes! Suosittelen lämpimästi Po.pia!


Ticket Outdoor pipo
Jo kolmatta talvea käytössä! Ihana, lämmin, tykätty! Tämä pipo on hierottu hiekkaan, kasteltu useasti läpimäräksi ja nähnyt monet tuulet ja tuiskut. Aina vain tämä on yksi suosikeista. Kovasta käytöstä ja pesuista tämä on nukkaantunut, mutta sopii tyyliin. Isommalla on tälläinen aw14 pipo tummansinisenä ja se on ihan uudenveroinen - ollut toki vähemmällä käytölläkin vielä. Itselläni on aw13 Ticketin pipo ja edelleen kuin uusi. Ahkerassa käytössä päivittäisessä ulkoilussa ja lenkkeillessä. Tykkään erityisesti siitä, että pipo on lämmin, muttei kutita tai hiosta!
Tämä harmaa pipo on ostettu Ratkiriemusta, jossa vielä muutama Ticketin vanhan malliston vaate on alessa. Meidän muut Ticketin pipot on ostettu Lasten Taikamaasta ja siellä onkin tällä hetkellä aw14 pipoja hyvällä alella sekä toppaa- että välikautta alessa, myös kevään uutuuksia! Tästä suoraan Ticketeihin.

Molo Kids Mitzy rukkaset
Nämä vihreät rukkaset ostettiin syksyllä Punavuoren Peikosta. Malli on uudistunut aiemmista vuosista ja näistä uudistuneista meillä ollaan tykätty enemmän! Meillä on käytössä myös viime vuotiset rukkaset ja niihin verrattuna näissä tuo kämmenosa on mukavampi. Tänä talvena poika on näillä rukkasilla tarennut, mutta aiempina vuosina on usein valitellut sormien kylmyyttä. Tämä Mitzy malli on meille paras, Igorit (pitkä varsi) jäi käyttämättä. Uudelle mallille suositukset myös kestävyydestä, ei mitään käytönjälkiä! Vanhemmissa kämmenosa kulunut hieman. Vahvikkeesta on siis todellista hyötyä. Ostaisin näitä isommalle jatkossakin, mutta pienemmän käteen nämä ei meillä vielä ole hyvät puettavuuden takia. Kannattaa kurkata nyt noi rukkaset Punavuoren Peikosta, sillä ovat almost blackia lukuunottamatta -30% alessa. 

Kuoma kengät
Ihastuttavat ja vihastuttavat. Näihin mulla on sellainen positiivis-negatiivinen suhde :D Meillä nämä on ekat Kuomat ja onhan nämä muuttunut siitä vuosien takaisesta. Pohja taipuu ja ovat huimasti notkeammat, sekä kevyet kengät. Isolle lapselle nämä on ok, mutta pienelle en ostaisi (vieläkään...). Isompi pojista on käyttänyt näitä nyt toista talvea. Hän tykkää itse näistä kovasti, koska ovat helpot pukea. Tarroja ei tahdo jaksaa mistään kengistä aukoa, ja sekös mua ärsyttää kun poljetaan niitä kenkiä jalkaan. Nämä kengät ovat olleet myös kuulemma lämpimät ja yleensä varpaita ei palele ikinä. Hylkivät hieman vettä, mutta ei näillä lammikossa kauaa kärsi kuitenkaan seisoa. Kestää kuivua monta vuorokautta jos läpimäräksi kastelee! Nämä on kerran pesty keväällä koneessa ja hyvin kestivät pesun. Varsi on pysynyt ryhdikkäänä ja värit ovat säilyneet priimana. Jää vielä hyvät kengät seuraavalle käyttäjälle. Ostan uudelleen jos lapsi tahtoo, mutta edustuskengiksi en näitä laske. Olisi hyvät kengät goretexien tai nahkakenkien ohella - kuten meillä viime talvena oli. Nyt nämä on olleet ainoat kengät. Kuomia saa monista putiikeista, mutta nämä meidän musta pöllökuosiset on ostettu Jaanan kengän verkkokaupasta.

Jaksoitteko lukea? Tuliko tarpeellista tietoa tai kenties jotain yllättävää? Olisiko seuraavalle osalle kysyntää - naulakossa roikkuu vielä muutakin toppaa :)

11 kommenttia:

  1. Mitään yllättäväähän tässä ei tullut :D. PoPin talvivaatteita meillä ei ole kokeiltu, jotenkin vaan ne ei ole tarpeeksi miellyttäneet silmää - ehkä pojalle kivempia?

    Meilläkin on tytöllä nyt mumman synttärilahjaksi ostamat Kuomat olleet päiväkotikäytössä mutta yllättäen on sinne usein valinnut mielummin Vikingin lämminvuoriset thermokumpparit - ne on ilmeisesti vielä helpompi laittaa jalkaan kuin Kuomat :D.

    Rukkasten kanssa olen päiväkotikäytössä ollut ihmeissäni kun on tuntunut ettei mikään ole siellä tarpeeksi hyvä :D. Toki siellä olen nähnyt lapseni käsissä outojakin yhdistelmiä vai miltä kuulostaa vedenpitävän vk-rukkasen päälle puetut kurarukkaset tai kurarukkasten sisään ahdetut topparukkaset (ne ei sentään olleet vedenpitävät). Kun itse pukisin kurarukkasten alle vain villalapaset, etenkin tuolle hikikädelle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojalle oon löytäny just kivoja (no ylläri, meillähän niitä tytöille ostetaanki :D :D) mut en osaa ajatella et oisko kivoja tytölle :)

      Haha, joskus miettii miten ne osaaki pukea päikyssä niin taitavasti :D Tai siis antaa puettavaksi. Mut meillä kyllä päiväkodilla huomas joku vuosi sitten ainakin vielä sen, että vanhemmat tädit ei oikeen tienny että mitkä on kosteussuojattuja tms. Ja sit he, kenellä ei ollut lapsia ei useimmiten myöskään ollut perillä. Mä sillon, kun meillä oli hoidossa niin kerroin et meillä on kaikki vedenpitäviä ja tykkäsivät kyllä tädit siitä että välttyi siltä kuravaaterumbalta :)

      Poista
  2. Nuo Fredriksonin pipot tosiaan aina vaan mahtuu ja mahtuu. Meillä nuoremmalle ostin viime talvena myös koon 48 ja oli silloin reilu. Ajattelin, että tänä vuonna on parempi, mutta reiluhan tuo on edelleen. Mahtuupahan ensi vuonakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin tuntuu, et toi varmaan mahtuis isommallekin, mut ei viitti kokeilla ettei veny enempää :D Mut toi pipo on kyllä niin ihana, että katselen sitä mielelläni useamman vuoden vielä :)

      Poista
  3. Viking uudisti kenkämallinsa (ainakin osittain) viime syksynä, nyt kengät pohjasta erittäin taipuisia ja kevyitä (samaan tyyliin kun Superfit)! Ja pääasiassa edelleen hieman leveämpi lesti verrattuna Superfitin kenkiin. Loistava muutos, itse olimme ainakin erittäin tyytyväisiä.

    Meillä kunnon pakkaskenkinä Kuomat, myös 2- vuotiaalla, pienten malli tukee jalkaa hyvin, eikä kengän ole "laskettelumono" tarkoitus ollakaan. Joskus 20- vuotta sitten Kuomat ehkä olleet "lörppöjä" tai jos jalassa virheasentoa, varmasti sellaisen saa linttaan astuttua, mutta tukee normaalisti kehittynyttä jalkaa oikein hyvin.

    Meillä kanssa 2- veellä tuo Tupsuliini-pipo ja se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murr taas heitti puhelin vastauksen tohon alle :)

      Poista
  4. Mä en olekaan nähnyt uusia, vanhaa mallia kenties oli syksyllä vielä Prismassa? Isommalla on siniset Viking goret välikauteen viime keväältä ja ne oli kans ainoa siro ja taipuva malli minkä silloin löysin.

    Ei mullakaan ole muistikuvia, että kuomissa olisi lörpöt varret. Netissä oon vaan lukenut kun ihmiset on niin sanoneet, meillä ei oo siis osunu kohdalle :)

    Joo ei mitään laskettelumonoja, iik! Ei ku mä en siks itse pienelle ostaisi kun pohja hivenen korkea ja meillä on ollut pojille nämä aika löysät niin hölskyy ja tippuu jalasta. Isommalla jo menettelee :)

    Tuo pipo on kyllä niin ihana :) säästän ton varmaan vaikka lapsenlapsille, kun jää pieneksi :D

    VastaaPoista
  5. Reima reima ja reima!kiddon takki ja tec housut.hanskat pop ja reima tomino.kenkinä viking gore ja kuoma sekä treton lämminvuori saappaat.välikauteen kokeilen molon takkia ,mutta yhä reimaan luotan😊kuravaattet ticketin.hanna

    VastaaPoista
  6. Kenkäasioita: Tämän talven pakkaskelin kengiksi ostin esikolle Kavatin mustat nahkasaappaat. Oli ihanat, ja oli pakko ostaa kun niitä ei numeroa 35 isompia kai tehdä, eli ens talvena ei enää saisi sopivia. Niiden lisäksi käytössä on ollut Vikingin lämminvuorikumisaappaat ja Tretornin lämminvuorikumisaappaat. Viikingit kestää takuulla ehjänä, eivätkä ole liukkaat. Jousta ne ei varmasti mihinkään suuntaan. Tretornin pohja joustaa, mutta on liukas eikä niistä yhdetkään ole säilyneet ehjänä pikkuveljelle.

    Pikkuveli on käyttänyt Superfitin gore-saappaita, Vikingin lämminvuorikumisaappaita ja oikein kovilla pakkasilla Reiman huopasaappaita. Lisäksi on Kavatin karvavuorikumisaappaat, mutta niissä on kylmä pohja. Minusta ne on kyllä nätimmät kuin Tretornit tai Vikingit, mutta tuon kylmyyden vuoksi ei taida tulla meille toisia.

    Meidän pojat on varsin erikoistuneet löytämään lätäköt ja vesiojat, jonka vuoksi joskus vaihdetaan kenkiä kesken ulkoilun. Siksi kumppareitakin pitää olla kahdet mieheen, jotta aina tarvittaessa löytyy kuivat kengät.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin myös niitä Kavatin saappaita. Meillä ei vaan malli ollut paras mahdollinen ja isompi valitteli sitä pohjaa, kun on aika jäykkä. Teillä onkin jo iso kengänkoko :)!

      Meillä on ollut melkein 2vuotta käytössä Tretorn gränna vinter saappaat ja ne on ainakin meillä ollut ihan parhaat! Vuori ei ole mennyt miksikään, pohja taipuu ja ei ole kulunut. Ja käytettiin ihan talvellakin eikä ollut liukkaat. Oli siis isommalla käytössä ja nyt oikeen odotan, että jospa ne olis hyvän kokoiset nuoremmalle jo syksyllä, kun hänellä on aika iso jalka :)
      Mitkä teidän Tretornit on olleet?

      Meillä ei oo pojille nyt talveksi ollu kumppareita lainkaan :D Minille ei oo ollenkaan ja isommalla on ne "kesäkumpparit". Yksillä kengillä on isompi mennyt ja pienemmällä kahdet :) Ei oo onneksi vielä alkaneet lätäköitä ja ojia tutkimaan. Keväällä voi olla eri asia :) Ainakin nuorin oli viime kesänä erikoistunut lätäköissä kävelemiseen :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :)