Ihana, kun ilmat vähän lauhtuivat ja välillä on jopa plussakeliä! Kävin lomaviikolla läpi lasten välikausivaatteita ja tein muutamia uusia tarpeellisia hankintoja. Tässä postauksessa esittelen koululaisen välikausivaatteet, jotka pääpiirteittäin on nyt kasassa.
Isomman pojan toive oli ehdottomasti softshelltakki fleevevuorella. Kun hän näki Racoonin kuvastossa tämän takin, oli päätös selvä. Tämä Evald softshell jacket meni heti ostoslistalle, mutta kävikin niin ihanasti että saimme nämä tämän postauksen Racoon vaatteet pojille testiin tälle keväälle. Olisin siis joka tapauksessa hankkinut osan näistä tuotteista meille ihan lapsen toiveesta! Saatte sovituskuvia uusista vaatteista pikapuoliin! Takin kaveriksi poika toivoi Po.pin tuubihuivia sekä pipoa ja ihastui näihin raikkaisiin mintun värisiin asusteisiin. Nämä tilasinkin meille verkkokaupasta, mutta tuon pipon joudun vielä ostamaan isommassa koossa, sillä tämä 52/54 on aika nafti minun makuun tuon kokoiseen päähän. Harmittaa, ettei verkkokaupassa pysty vaihtamaan tuotteita, vaan ainoa mahdollisuus on vaihtaa liikkeessä tai tehdä uusi tilaus (uusilla postikuluilla totta kai..).
Pari viime välikautta pojalla onkin ollut sama välikausitakki käytössä, Racoonin fleecevuorellinen takki ja hän on tykännyt siitä kovasti. Nyt takki on jäänyt hihoista lyhyeksi, joten tämä Asmus star jacket uudesta mallistosta tulee nyt sen vanhan tilalle. Tässä onkin kiva, kun on hihansuissa resorit. Tykkään itse paljon enemmän näistä, kuin rypytetyistä hihoista. Takki istuu ihan nätisti hieman reilumpanakin, joten luulen että tämä takki menee myös sen pari kautta. Tämän voikin ottaa käyttöön jo pikapuoliin, kun toppa alkaa olla liian lämmintä. Pipo on vanha, mutta sopii tosi kivasti tämän takin kanssa!
Thermovaatteista meillä ei ole kamalasti kokemusta, mutta sen tiedän että nämä on tosi kätevät viileällä ja hieman kostealla ilmalla - eteenkin hiekkaleikeissä. Tätä ajattelin käyttöön ihan alkukevääseen paksumpien asusteiden kanssa. Housut toimii varmasti hyvin lämmikkeenä, kunhan ei ihan vesilätäkössä mene uimaan. Terkel thermo set on kuvauksen mukaan tuulenpitävää ja vettähylkivää materiaalia, joten tätä kyllä testataan ihan mielenkiinnolla! Tämän kanssa tuubihuivi tulee tarpeeseen, sillä kaulus on hyvin avonainen. Materiaalina tämä on tosi notkeaa, verrattuna niihin mitä aiemmin olen nähnyt.
Lisäksi meiltä löytyy vielä kevään ajan mahtuvat Po.pin ihana windfleece ja kuorihousut. Nämä ajattelin hankkia isommassa koossa viimeistään syksyksi. Tämä housu malli on mielestäni kiva ja tosi kestävä, mutta ei enää niin kauheasti lapsen omaan mieleen. Vaihtoehtona olen miettinyt niitä isompien housuja suorilla lahkeilla, ellen saa näitä enää hänelle markkinoitua. Nämä voi ostaa himpun reilumpanakin, kun lahkeet ei ui maassa kulumassa. Saas nähdä kuinka ulkohousut eksyy koulussa päälle, jospa vähän helpommin kuin vuosi sitten...
Kenkiä isommalla on toivottavasti ihan riittämiin, sillä viime syksynä tuli hankittua uudet Addut ja viime kevään (aiemmassa postauksessa nähdyt) Superfitin goret mahtuu nyt keväällä ainakin. Kumpparit on hieman kärsineet, joten ne joudun ehkä vielä hankkimaan. Lisäksi neulesormikkaita voisi hamstrata isommallekin muutamat lisää ja edelleen haaveilen niistä softshellsormikkaista, rukkasethan ei enää kelpaa välikauteen.
Pienemmän kenkäongelman ratkaisin extempore, kun olimme ostoksilla lomaviikolla. Eksyin sattumalta poikien kanssa Reiman putiikkiin ja päädyin ostamaan pienemmälle nämä Reimatec Patter välikausikengät*. Nämä oli pienissä kokonumeroissa tosi söpöt, mutta ei nämä isot enää niin kauniita ole. Kuitenkin ihan kivannäköiset jalassa ja tarroilla sai hyvin säädettyä. Ehkä ei ihan sataprosenttisesti täyttänyt mun vaatimuksia siroista kengistä, mutta kyllä näissä sentään pohja taipui pituussuunnassa. Wetterit oli kivan näköiset, mutta ne ei taipunut pohjista lainkaan, joten ei ole meidän juttu. Varsinkin nahkapintaiset oli ihan kivikovat, harmi sillä kivannäköisiä ne kyllä on! Eiköhän näillä nyt kevät ja toivottavasti syksykin vielä tepastella. Kesäksi tietty vielä ne sirot goret olisin halunnut, mutta jospa olisi kuiva ja lämmin kesä niin niitä ei tarvitsekaan. Reimalla oli tosi kivoja taipuisia lenkkareita, joten sellaiset voisin kyllä hankkia!
Mitäs tykkäätte näistä? Millaisia toivomuksia teidän koululaisilla on välikausivaatteiden suhteen?
*)mainoslinkki
Mitäs tykkäätte näistä? Millaisia toivomuksia teidän koululaisilla on välikausivaatteiden suhteen?
*)mainoslinkki
Onpas tuo ensimmäinen takki ihanan raikkaan värinen! Meillä ekaluokkalainen haluaa tällä hetkellä käyttää vaan tummia värejä, mutta ulkohousuissa tärkeintä on istuvuus.
VastaaPoistaSe on tosi kaunis ja näyttää mun mielestä hyvälle isommankin lapsen päällä :)! Tuli vaan valittua aika reilu koko, mutta mahtuupahan kauemmin sitten :)
PoistaMeillä ei onneksi enää oo mikään pakko olla mustaa -kausi :)
Tosi kivat setit! Noita Reiman kenkiä pitää itsekin vähän miettiä.
VastaaPoistaMe ei olla vk-takkeja vielä mallailtu. Kaksi 134 cm Reimaa löytyy (se vuorellinen Taag-malli on huippu) ja Villervallan raidallinen softshell 140 koossa. Housuina Name itilta kapeat softshell-housut nyt ekaa kertaa testiin, housuissakin on pääosin Reimaa ollut aiemmin. Ainakin NameItin toppahousut on kestäneet 3-luokkalaisella tosi hyvin tämän talven ja jatkavat ensi talven kakkoshousuina.
Pienemmälle (1v) on pari haalaria ja takki.. Jotenkin tekis mieli vielä jotain kolmatta haalaria mutta ehtiikö käyttämään niin se on toinen juttu :D
Noi Patterit oli must ihan ok. On ne varmasti siitä kätevämmät, ettei mene ainakaan varresta vesi sisään. Meillä on yleensä ollut vain lenkkari mallisia goreja ja ihan pienellä varrella. Toki nämä on kyllä varresta sitten paksummat, ettei välttämättä ihan kesäkeleillä ole hyvät. En olis varmaan muuten ostanut, jos en olis päässyt livenä näkemään :)!
PoistaKatsoin sitä Taag takkiakin ekaa kertaa livenä, vaikutti kivalle ja voisin vielä joskus hankkia meillekin :) Villervallalla oli viime keväänä tosi ihania värejä, nytkin oli muutama kiva!
Meillä oli 1,5vuotiaalla softshellhaalari ja kuorihaalari aikoinaan ja sen lisäksi takkeja ja housuja, niin ei olisi kyllä kolmannelle haalarille ollut tarvetta... :D