Pitkästä aikaa luvassa jotain herkullista - nimittäin ruoka-aiheisia juttuja! Olen todella ahkera ruokablogien ja ruoka-aiheisten juttujen lukija. Seuraan innolla muiden kuukauden ruokalistoja ja herkullisia reseptejä. Joskus tarttuu kokeiluun joku uusi resepti tai tuote ja onnistumisen kokemukset on tietysti parasta kokkauksessakin. Minulla suurin palkinto on se, jos ruoka maistuu lapsillekin!
Olen liian usein liian nälkäinen kuvaamaan ateriani, kuten myös tällä kertaa. Pikaiset räpsäyksen kameralla sen suurempia sommittelematta ja nopeasti syömään. Ajattelin kuitenkin jakaa ennen viikonloppua teille tämän suosituksen, sillä viikonloppuna useimmiten ehtii laittaa ruokaa hieman pidemmän kaavan mukaan ja haluaa nauttia jotain todella herkullista.
Sain kokeilla Atrian uutuuksia kevään tuotteista ja tällä kertaa sieltä nousi monta suosikkia esiin. Ajattelin jakaa teille enemmänkin reseptejä kevään aikana, sitä mukaan kun uusia reseptejä taas varioin.
Tämä Atria Nauta Punaviinipaisti päätyy ruokalistallemme useamminkin. En koskaan aiemmin ole onnistunut valmistamaan naudanpaistista mitään syömiskelpoista ruokaa. Tässä maku oli kohdillaan ja rakenne erittäin hyvä. Maku veti vertoja jopa hienon ravintolan naudanpaistille! Olen hieman nirso lihan suhteen, kuten myös perheen pienimmät, mutta tämä paisti katosi kulhosta todella nopeasti. Lisukkeeksi tein lohkoperunoita ja rosmariini-rosepippuri porkkanoita sekä bearnaiskastiketta. Tähän sopisi hyvin myös punaviini- tai pippurikastike.
Paisto-ohjeessa kehotetaan ottamaan lihakimpale huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen paistamista. Sen jälkeen paistetaan palasta hetken aikaa pannulla ja siirretään uuniin 150 asteeseen kypsymään noin tunnin ajaksi - tai kunnes lihalämpömittari näyttää noin 70 astetta. Meidän palanen oli noin 650g kokoinen ja paistoin sitä vajaat 40minuuttia. Sen jälkeen kääräisin folioon ja se vetäytyi ja kypsyi siinä vielä hetken. Tuo 70 astetta on täysin kypsä, eli jos tykkäät mediumista niin paistoaika on huomattavasti lyhyempi.
Meidän S-marketissa tämän kilohinta näytti olevan 15,90€, uskoisin että isommista putiikeista saa edullisemmin. Ei kuitenkaan pahan hintainen viikonlopun herkutteluhetkiin! Kertokaa jos kokeilette, mitä pidätte. Nautinnollisia ruokahetkiä ja mukavaa viikonloppua!
Tuo punaviinipaisti oli tosi positiivinen yllätys. Sitä on vähän skeptinen valmismarinadien suhteen, mutta tämä paisti oli hyvän makuinen. Ja tosi mehevää ja mureaa. Otin paistin pois uunista, kun mittari näytti 54. Folion sisällä tuli vielä muutama aste lisää ja kypsyys oli meille täydellinen. Muutenkin aina kypsennän paistit suurin piirtein noihin asteisiin. Saman hintaista näkyy punaviinipaisti olevan meidänkin kaupoissa. Isommista voi löytyä halvemmallakin ja vaikka jotain tarjouksiakin joskus tulla. Varmasti tulee paistia ostettuakin vielä.
VastaaPoistaJoo todellakin oli positiivinen yllätys! :) Mulla tais mittari sekoilla omiaan, mutta oli selkeästi vielä punaista sisäpuolelta kun keskeltä leikkasin paistin kahtia ja kääräisin folioon. Olisikohan ollut noin 60 asteista, mutta kypsyi jälkilämmöllä tosi mureaksi :)
Poista