sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ettei aina olis niin ihanaa, niin valitetaan vähän (laadusta)

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Halvalla ei saa hyvää, mutta välttämättä se kalliskaan ei ole se paras. Viime aikoina on tullut harvinaisen monta pettymystä lastenvaatteiden osalta. Lähinnä yhteen tuotemerkkiin keskittyen. Harmittaa. Luotto on vähän mennyt aiempaan suosikkiini.


Monenlaisia ja eri merkkisiä ryysyjä ja rääsyjä on lastenvaatekaapista näiden reilun kolmen vuoden aikana löytynyt. Esikoisen vauva-aikana ostin vaatteet enimmäkseen H&M, Lindex ja Name it merkeiltä. Laatupettymyksiä tuli aika harvoin. Isommalle en vaan enää löydä kivoja vaatteita näistä putiikeista ja Lindexin isojen puolen vaatteet aiheuttivat pettymyksen ainakin pari vuotta sitten. En tykkää vaatteista jotka kulahtaa tai nukkaantuu nopeasti.

Osa esikoisen vauva-ajan vaatteista olikin jemmassa ja siirtyi Minille käyttöön. Vaikka Minikin on niitä ahkerasti käyttänyt, ne on säilynyt todella siisteinä ja nukkaa ei ole mainittavaksi asti. Olen omasta mielestäni todella (ehkä vähän liiankin) tarkka vaatteista, joten rima tulee vedettyä aika korkealle. Sen takia harvemmin ostan mitään käytettynä, koska en vain kaipaa lisää pettymyksiä ihmisten näkemyserojen takia.



Minille olen nyt ostanut Po.pin vaatteita jonkinverran käytettynä. Ne ovat vuoden 2011 ja 2012 mallistoista ja ovatkin olleet ihan todella siistissä kunnossa ostaessa. Meillä niitä on myös käytetty todella paljon ja ovat säilyneet yllättävän siisteinä. Pesen vaatteet aina nurinpäin, nepparit kiinni, pesuohjeen mukaan samanväristen kanssa. Lastenvaatteet tulee nykyään myös silitettyä.

Aiemminkin olen maininnut, että Name it ei ole koskaan Espritin lisäksi tuottanut pettymystä. Myös Blaa! ja Nosh Organics (yhtä vuosien takaista poikkeusta lukuunottamatta) ovat olleet loistavia. Nyt Noshin matsku on uudistunut ja uusi kangas vaikuttaa siltä, ettei nukkaannukaan koskaan, loistavaa!

Uusi Maxomorra on myös vakuuttanut, kuten aiemminkin olen todennut. Kunhan vain sattuisi mieleisiä kuoseja. Småfolk vakuutti yhden paidan osalta, mutta parin muun osalta tuli aavistus pettymystä valkoisen haituvan muodossa. En kuitenkaan valittaisi, koska haituva ilmestyi vasta hurjan runsaan käytön jälkeen.

Mini Rodini ja Nova Star on vielä vakuuttaneet. Ei valittamista, ei nukkaa eikä kulahtamista. Bravo! Myös Molo Kidsin pandapaita selviytyi ensimmäisestä pesusta uudenveroisena, lisää käyttökokemuksia odotellessa.


Minin käytössä olevia bodyja. Ostettuja, saatuja, jemmattja, perittyjä. Raitaa, kuviollista, yksiväristä. Monenlaista.


Tämä Po.pin body on meille käytettynä ostettu. Kuvasin ilman salamaa, että näkyisi kankaan pinta parhaiten. Tämä on ollut meillä todella ahkerasa käytössä yli kolme kuukautta. Sitä ennen tämä on ollut useammalla lapsella. Mustassa osassa näkyy ihan hentoa haituvaa, sinisessä tuntuu pehmeymää, mutta se ei erotu noin kuin kuvassa. Oranssi on vähän ottanut jossain pesussa sävyä. Kaikenkaikkiaan voisin kehua tätä laadukkaaksi! Meiltä löytyy myös housut ja toinen samanlainen body. 



Myös tämä Po.pin body on ollut ahkerassa käytössä ja on käytettynä ostettu. Toinen samanlainen löytyy pienemmässä koossa ja molempiin housut. Haituvaa ei ole nimeksikään ja väritkin ovat kirkkaat. Tätä on käytetty meillä myöskin paljon, koska nämä on ihan ehdottomia suosikkeja. Laatu on mielestäni loistavasti kohdallaan käytön huomioon ottaen.


Tämä räpsy on Blaa!n paidasta. Ei mitään nukkaa, tätä myös ahkerasti käytetty. Luomupuuvillaiseksi loistava! Minillä oli myös tälläinen body 56cm koossa. Body on myös kuin uusi vaikka sitä ehdittiin käyttä monet kerrat. Loistavaa laatua!



Tämän Po.pin koirapaidan ostin isommalle syksyllä. Tätä on käytetty tosi paljon, joka viikko ollut päällä vähintään kertaalleen. Kuvassa näyttää haalistuneelle, mutta todellisuudessa ei ole. Nukkaa ei ole, ihan hentoista haituvaa voi suurennuslasilla löytää. Olen tosi tyytyväinen tähän paitaan ja tämän paidan housuihin.


Tämä Lindexin Muumi body on ollut molemmilla pojilla ahkerassa käytössä. Uudenveroinen sanoisin. Ostohintaa en muista, mutta eihän nämä Lindexin bodyt kovin hintavia ole, varmaan kympin tienoilla. Hinta-laatu 10+! Ja vielä söpökin!


Niin. Loppuun tämä Minille uutena ostettu Po.pin body joka pesty ehkä neljä-viisi kertaa. Nukkaa ja haituvaa. Kaiken lisäksi mä oon pienentänyt näihin uusiin Po.peihin linkouskierrokset 700. Meillä meni yks sirkus-paita ihan lumpuksi parissa pesussa ja saatiin uusi tilalle. Nyt korvaava tuote on säilynyt kutakuinkin hyvänä, mutta haituvaa siinäkin on näkösällä. Sirkus tähtibody on samanlainen nukkatilanteen puolesta. Samoin parit housut ja yksi paita. Yksi paita on vielä aika uudehkon näköinen, mutta se onkin pesty vasta pari-kolme kertaa. Ehkä mä narisen turhasta jonkun mielestä, mut ei mun mielestä yli 20e bodyt ja 30e paidat saa näyttää tältä muutaman pesun jälkeen?!

Just reklamoin Po.pille siniset slimmihousut isommalta. Ne oli ristiäisissä ja kerran sen jälkeen jalassa. Malliltaan aivan ihanat ja tosi hyvännäköiset, mut ne kului tosi nuhjuiseksi lahkeensuista ja niiden läheisyydestä. Myös takataskujen saumat kului paksuista kohdista pahoin. Aina on Po.pilla suhtauduttu hyvin reklamaatioihin ja on saanut uudet tuotteet tilalle, mut tympii reklamoida aina. Nyt harmittaa vähän, kun ei tullut mitään tietoa mikä housuissa oli pielessä, no oli mikä oli. Tuli uudet tilalle, samanväriset, matsku saattaa ehkä olla eri kun malli näyttää vyötäröltä leveämmälle. Olisin mieluummin ottanut rahana ja ostanut jotain ihan muuta. Tuli sieltä sentään 5e hyvityskuponki. Mutta siinäkin kun miettii, että 40e housut meni kahdessa käyttökerrassa suoraan sanottuna paskaksi, niin ei hirveästi hymyilytä. Ne Name itin parin kympin farkut kun kestää kovan rymyämisen kesällä ulkona ja säilyy melkein uudenveroisina seuraavalle.

Tykkään Po.pin kuoseista, mutta ihmetyttää mitä vaatteiden laadulle tapahtui syksyn 2013 jälkeen. Tuntuu ettei viitti enää ostaa mitään, jos menee heti pilalle. Ärsyttää. Harmittaa.

Mitä mieltä te olette, kitisenkö turhasta? 
Onko vastaavanlaisia kokemuksia?

PS: Kurkatkaa aiemman postauksen arvonta!


14 kommenttia:

  1. Valitettavasti oon huomannut saman... Mulla on käytettyjä paitoja popilta melkein kaikki, osa ostettu uudenveroisina ja osa on ollut parillakin lapsella. Yksikään niistä käytettynä ostetuista paidoista ei ollut suhteessa käytön määrään niin huonossa kunnossa kuin sirkusmalliston pöksyt oli kahden pesun jälkeen :/

    En lannistu, muutenkin pieni popähky sisävaatteiden osalta alkoi iskemään ja siirryin rodiniin, ehkä tämän hetken polulta sivuun poikkeamisen aikana saavat laadun taas kohdilleen? Ken tietää, sitä odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mä kans ostin Rodinilta parit t-paidat vaikka eka pyörittelin po.pin raitoja. Aattelin kuitenkin, etten haluu nähdä nukkaista riepua isomman käytössä koko kesää :/
      Ärsyttävää! Toivottavasti tosiaan saisivat laadun takas kohdilleen, vaik olis kuin kivoja kuoseja niin ei paljon viitti ostaa :( VIimeiset hyvät on ollut syksyn vaatteet ennen sirkus-mallistoa.

      Poista
  2. Et kitise, on nuo esim. Popit sen verta hintavia että pitää kestääkin! Perjantaina kävin Popilla mut en sitten raaskinu sisävaatetta ostaa kun ostin windfleecen + pipon tytölle. Sisävaatteista ei siis omia kokemuksia ole. Vähän pelkään kun meillä menee kohta uudet Villervallat koneeseen et miten mahtaa kestää pesua. On niin pehmeän tuntuista se matsku. Kunhan ei ihan lumpuiksi menisi heti, toivotaan. Pakko kehua että Lindexin Littlephant collarit on ollu loistavat, ei nukkaannu ja jopa rummuttanu olen, ei ole moksiskaan siitäkään. Todella hyvä laatu siis. Saman merkin paidoista ei ole kokemusta vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans ostin tässä keväällä pojille WF-takit. Eivät ole vielä käyttöön päässeet, mut ne sentään vaikuttaa ihan laadukkaille. Samoin kuin viime kevään vk-vaatteet ja nyt syksyn mallistosta ostamani ulkohousut. Sisävaatteet meillä on ollut tosi hyviä viime syksyyn asti.

      Kiitos Littlephant vinkistä :)!

      Poista
  3. Oon huomannu sellasen, että jos pesen Popin vaatteet 40-asteessa niin menevät nukkaisiksi, mutta jos taas pesen 60-asteessa niin ei mene. Siis tuo eka pesu. Ostin outlet-myynnistä vaatteita ja niistä yhdessä mekossa oli 60-asteen pesu ja sen siinä pesin ja se oli pesun jälkeen kuin uusi. Olin ihan ihmeissäni. Muut pesin 40-asteessa kuten lapussa luki ja menivät nukkaisen näköiseksi. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Mulle kerran myyjä sanoi, että pitäisi pestä 60-asteessa varsinkin nuo raidalliset ja varsinkin se eka pesu. Se kiinnittää värit ja pysyy kunnollisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä pesenkin kaikki ohjelapun mukaan. Noi raidalliset laitan koneeseen keskenään ja saatan nakata joskus sekaan jotain valkoista. 60 asteen siliävät pesulla ja nykyään laatu niin pyllystä että joutuu linkouskierrokset tiputtaan 700 :/ Ennen kärsi lingota normi 1200 kierroksella niin kuin muunkin pyykin. Ärsyttää!

      Poista
  4. Mulla on samanlainen kokemus: Po.pin paidat oli ennen tosi laadukkaita, mutta ei enää :(

    Ostin aikanaan kirpparilta isoveikalle Po.pin paidan ja se lähti vielä pikkuveikan jälkeen siistinä kiertoon. Isoveikalle ostin viime syksynä mustapohjaisen, värikkään koirapaidan uutena ja sen malli lyheni ja leveni heti ekassa pesussa :(

    Aina välillä katselen Po.pin uutuuksia, mutta sitten muistan taas sen koirapaidan...

    Po.pin housut (farkut, sammarit ym.) ovat olleet ok, samoin kirpparilta hankittu välikausihaalari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo eli en siis todellakaan ole ainut pettynyt! Meillä muuten on se syksyn/kesän koirapaita mustalla pohjalla koiria ja se on säilynyt ihan hyvänä. Se matsku on ohuempaa kuin muissa mut ei se ole mennyt lumpuksi/nukkaantunut. Mut vielä parempana on säilynyt kevään (ss13) puput pelaa jalkkista paita ja toi koiraraita. Onneks se musta ei siis ainakaan vielä ole lumppaantunut. Ne sirkukset on siihen verrattuna ihan järkkyjä.

      Sammarit meilläkin kestänyt mut ne slimmit meni heti nuhjuks. Ulkovaatteet myös ollut hyviä, mut tiedä sit millaisia nämä uudet on kun se matsku oli ihan eri tuntoista kuin aiemmin. En oo meille siis näitä uusia ostanutkaan nyt.

      Poista
  5. Mä oon todella tarkka vaatteiden kunnosta ja pesusta. Jos tulee muutama pettymys niin se oli sitten siinä etenkin nyt kun poikien vaatteille on kaksi käyttäjää. Tähän asti Popin vaatteet eivät ole tuottaneet pettymystä paitsi viime syksyn koirapaidan osalta. Sen jälkeen meille ei kyllä mitään sisävaatetta merkiltä normihinnalla ole tainnut tullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Ja se, että vaikken säästäiskään Minille niin haluan, että jää siistinä sit eteenpäin laitettavaksi. Meillä tosiaan se musta koirapaita (yllä kirjoitinkin) säilynyt ihan siistinä. Ne sirkukset on osikseen aika järkkyjä. Tuntuu vaan siltä, että viittiikö nyt hirveesti nipusta vaatteita reklamoida, vaikka ei ne mun mielestä siltä kuuluis näyttää.

      Poista
  6. Po.P ja Rodini olivat molemmat laatunsa puolesta vähän pettymyksiä viime syksynä. Ja niillä hinnoilla ei kyllä tosiaan saisi muuta tulla kuin aivan priimalaatua! :/ Mutta onpa meillä yksi Lindexinkin paita mennyt aika nuhjuiseksi muutamassa pesussa, vaikka yleensä Lindexillä on ollut hyvä laatu. Että vähän arpapelia tahtoo olla näiden kanssa, ikinä ei voi tietää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Rodini oli kans? Meille ei tullut kuin niitä collareita syksyn mallistota ja ne on ollut tosi hyviä. Toivottavasti noi uudet MR teepparit kestää hyvin tai suutun :D

      Meillä sattu varmaan sit vaan niitä huonoja yksilöitä Lindexiltä. Viimeks oon ostanut kokoa 86cm ja jätin sit kokonaan ostamatta.

      Tää po.p kyllä jäi nyt vähän karvaaks pettymykseks, harmittaa oikeesti ja paljon :/

      Poista
  7. Meillä on ollut paljon käytössä Popin vaatteita 6,5 vuoden aikana ja laadussa on ollut aikaisemmin heittelyä, mutta pääsääntöisesti olen ollut tosi tyytyväinen Popin laatuun. Raidat ovat yleensä olleet aika hyvälaatuisia, mutta tosiaan nuo sirkusmalliston vaatteet olivat ehkä vähän pettymys. Toisaalta meillä pienimmäinen on pitänyt nyt tosi paljon noita sirkusmalliston vaatteita ja pari settiä on pesty lähemmäs 20 kertaa, niin täytyy todeta että värit ovat säilyneet tosi hyvin eikä nukkaa ole tullut sen ensimmäisen pesun jälkeen lisää. Pesen siis 60 asteessa ja linkouskierrokset ovat yleensä 900.

    Viime syksyn mustapohjaisen koirakuosin vaatteet olivat pettymys. Samoja havaintoja kuin muillakin.
    Ulkovaatteet ovat todella hyviä. Niissä ei ole vielä tullut yhtään huonoa vaatetta vastaan. Vähän mietityttää, että mitenköhän tämän kevään kuorivaatteiden materiaali kestää, kun on vähän ohuemman tuntuista kuin aikaisempien vuosien materiaali.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pääosin on po.pin laatu ollut hyvää! Meillä on nyt parin vuoden aikana ollut Po.pia, viimeisen vuoden aikana eniten. Jännä että meillä se koirakuosi on säilynyt, varmaan ainut positivinen juttu näissä vaatteissa :D Moni sanoi ettei kannata painovärjättyjä po.peja ostaa mut meillä just toi koira ja sit se pupu on säilynyt tosi hyvinä, ihme kylä.

      Mut ei se mun mielestä pitäis olla nii et tarttee linkoukierrokset pienentää, kun muut vaatteet kestää lingota 1200 kierroksella ilman ongelmia vuosikaudet. Jotenki ihan pyllystä nyt oli tämä laatu :( Meillä kans sirkus tähtibody ja sitä käytetty paljon, mut se meni joka pesulla huonomman näköiseks.. :/

      Samaa muuten mietin kevään kuorivaatteista! Odotelen muiden kokemuksia, nyt ei jaksanu riskeerata vaan ostin syksyn mallistoa :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :)