tiistai 20. maaliskuuta 2018

RACOON SS18 SOVITUSKUVIA!

Esittelin aiemmin juniorin välikausivaatteet sovituskuvien kera ja koululaisen välikausivaatteet kollaasina. Nyt alkaa olla ihanan aurinkoiset kevätsäät ja kuvattiinkin erään koulupäivän jälkeen sovituskuvat näistä isomman välikausivaatteista. Nämä on tosi ihanat ja odotan kovasti, että kevät saapuu kunnolla ja saamme nämä pian käyttöön.


Tämä Evald softshell takki on pojan ehdoton lemppari. Takki on kokoa 134 ja poika himpun alle 128cm. Nyt kevääseen olisi voinut valita myös kokoa pienemmän takin, sillä Racoon softshelltakit ovat aika reilua mitoitusta. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole liian iso nytkään käytettäväksi ja mahtuu hyvin sitten syksylläkin, sillä kasvuspurttia on kesällä varmasti odotettavissa. Ainakin Nuttulux myy tätä takkia.




Helma tulee sopivasti pepun päälle, eikä ole liian pitkä. Tässä takissa on kivat nämä peukun kolot, mutta näköjään sovituskuvissa ne ei eksyneet käyttöön. Takin kaverina on Po.pin kuorihousut 122cm, jotka selvästi alkaa jäädä jo lahkeista lyhyiksi. Saa kuitenkin tämän kevään nyt kelvata, sillä meillä ei enää olla kovin innokkaita ulkohousujen käyttäjiä, vaan mieluummin ulkoiluun keväällä valikoituu farkut tai paksut collarit.


Asmus Star Jacket on fleecellinen välikausitakki ihan hyvillä teknisillä ominaisuuksilla. Tällä pärjää aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä lisäämällä välikerroksia. Tykkään tästä tummemmasta väristä, johon hehkuva oranssi tuo kivasti pirteyttä. Takki on myös kokoa 134 ja oikein hyvän kokoinen jo käyttöön otettavaksi.


Takissa olen kiristänyt helman hieman pussiksi, niin kuin minulla on tapana tehdä kaikkien ulkotakkien kanssa. Mun makuun se näyttää paremmalta kuin suora helma. Toki takkiin saa lisäpituutta muutaman sentin, kun jättää helman kirimättä. Hoikalla lapsella takit vaan asettuu huomattavasti paremmin tällä tyylillä.


Tämä takki tulee lyhyt selkäisellä pojalla hieman pepun päälle, joten tämä on hyvä valinta myös pitkäselkäiselle lapselle - ei jää helma lyhyeksi. Näyttää hyvältä, vaikka takki ylettyisi vain hieman lantion alle.


Viimeisenä settinä onkin Terkel Thermo set. Tämä lämpöpuku on kokoa 128cm ja on siis oikein hyvä koko nyt kevääksi. Puku on tosi notkea, mutta meidän pikaisissa sovituskuvissa tämä saattaa näyttää hieman hassulta, sillä kuvattavalla oli jo kiire ulkoilemaan :)

Kuvauspäivänä oli muutama aste pakkasta ja kova tuuli. Tällä olisi kuulemma tarennut jo ulkoilla pojan mielestä. Thermosetin ostaisin juurikin hyvin sopivassa koossa, sillä vaikka materiaali on notkeaa, voi liikkuminen liian suuressa asussa olla hieman tönkköä. Tämän kanssa täytyy kyllä ehdottomasti olla tuo tuubihuivi tai joku kauluri kaulaa suojaamassa, sillä kaulus on todella avonainen. 


Housuissa on vahvikekangas polvissa ja pepulla, joka varmasti tulee tarpeeseen ainakin innokkaimmilla rymyäjillä. Nämä housut on muuten aika lähelle saman sävyiset kuin softshelltakin vuori sekä tähtitakin sävy, joten sopivat käyttöön myös niiden kanssa.

Näillä vaatteilla me ajateltiin välikausi pärjätä ja käyttökokemuksia on luvassa eteenkin thermosetistä! Nyt vain odottelemaan, koska meidän sopivan kokoinen pipo saapuu tuubihuivin kaveriksi ja lämpöasteet kipuavat mittariin myös aamuisin, että saadaan vaihtaa topat kevyempiin vaatteisiin!

Racoon Outdoor ulkovaatteita SS18 mallistosta myy Suomessa ainakin Nuttulux ja Kukkuukids. Jos ei näitä samoja juuri löydy valikoimasta niin kannattaa toki kysäistä tai kokeilla googlettaa, missä lähin jälleenmyyjä olisi.

*)Racoon vaatteet saatu testaukseen.

4 kommenttia:

  1. Näyttää kivalle! Mulla on vähän vaikeuksia keskittyä kevätvaatteisiin, etenkin kun täällä tulee nyt kaatamalla lunta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä :D täällä paistaa aurinko :) lunta on kyllä silti ihan yli tarpeen :D

      Poista
  2. Onko näissä tuo 134 isoin koko? Meillä ekaluokkalainen on himpun yli 140 cm. Po.pilta sopiva koko on 146 ja Molo Kidsiltä 152:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, näissä tosiaan näyttää tänä vuonna olevan tuo 134cm suurin koko. Thermoa oli 128cm asti. Voi olla teille jo pieni, koska meillä on yleensä mahtunut esim 86cm 94cm asti, 98 105cm asti jne, eli periaatteessa tämä 134 menee tyköistuvana 140cm pituiselle. Meillä mahtuu vielä po.pin 128 meinaa :)
      Saisivat tehdä isompana näitä lastenvaatteita, sillä tosi moni eskari ja ekaluokkalainen on tosi pitkä ja koot loppuu kesken!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :)