maanantai 11. tammikuuta 2016

VILLERVALLA SS16 JA CANVASTAKKIEN COMEBACK!

Tammikuu lähentelee vasta puolta väliä, mutta ensimmäiset kevät-mallistot on ilmestyneet kauppoihin jo melkein kuukausi sitten! Täytyy myöntää ettei minkäänlaista kevätfiilistä näiden kolmenkympin pakkasten keskellä ole, mutta kyllähän nämä keväiset värit piristää ja saa haaveilemaan tulevasta kesästä. Ajattelinkin, että iloisten värien ansiosta blogissani kurkataan tänä keväänä ensimmäisenä Villervallan iloiseen mallistoon!




Villervallan SS16 mallisto pitää sisällään tuttuun tapaan tähtiä, raitoja sekä iloisia värejä. Kivalle ja pirteälle näyttää, tykkään! Vaikka edellisen kevään tähtitakit olivat väritykseltään jotain niin upeaa, ettei niitä ihan heti unohda... vau!


Huomaatteko, että mustan ja limenvihreä yhdistelmä on tekemässä paluun? Mitä pidätte? Raidalliset ulkovaatteet, joissa on sekä pinkkiä että vaaleansinistä näyttävät tosi kivoille! Sopii niin tytölle kuin pojallekin. Mutta se suurin ihastuksen aiheeni tänä keväänä on nämä värilliset Canvastakit! Viime keväänä(kin) harmittelin, kun ei tullut näitä värillisiä ja siellä lukijoissakin moni taisi näitä kaipailla. Meitä on kuultu! Nyt näitä tulee myyntiin - JESSSS!!!


Kerrassaan upeita! Olen myyty! Tälläiset pojille ehdottomasti ja lämmintä kesää odottaen, että takeille on enemmän käyttöä kuin viime kesän vesisateissa. Värit on niin herkulliset, etten todellakaan osaa päättää suosikkejani - kaikki käy, mutta pinkin passaan tällä kertaa. Kenties tuo tumma keltainen (kyllä, se ei ole oranssi), tai punainen... tai sittenkin vaaleanvihreä isommalle ja Minille turkoosi... apua! Valinnan vaikeus!


Kokonaisuudessaan mallisto on ihan niin kaunis ja pirteä kuin osasin odottaakin. Näistä kevään paidoista ja housuista täytyy jemmata pojille taas tulevaan talveen piristystä vaatekaappiin.



Raidoista ja svetareista tykkään kaikkein eniten! Raitapaita ja canvastakki sopivat jotenkin tosi kivasti yhteen. Housuissa on valinnavaraa vaikka millä mitalla - tilanteen mukaan sopivat!


Villervallan vaatteet ovat katu-uskottavia koululaisillekin!

Kuoseja ja värejä on helppo yhdistellä keskenään. Muutaman vaatekappaleen hankkimalla on helppo yhdistellä useita erilaisia asuja.


Uutuutena bongasin nämä hieman sporttisemmat vaatteet. Tykkään eteenkin rennoista huppareista ja collareista! Nämä sopii mainiosti isommillekin lapsille. Villervallan vaatteista löyty muuten aika monesta kokoja nyt aina 152cm asti! Ihan huippua!

Kesää kohti mentäessä vaihdetaan vaatetusta kevyempään. Ainakin herkullisia donitseja sekä värikkäitä batiikki-tyylisiä raitoja luvassa! Meille kelpuuttaisin näistäkin ihan kaikki - ihania värejä!


Kesävaatteissa seikkailee tulevanakin kesänä vielä villieläimiä sekä hedelmiä. Eteenkin tuo hedelmäkuosi näyttää äkkikatsomalla herkulliselle!

Meillä on tykätty kovasti Villervallan hatuista, tulevaksi kesäksi taidankin hommata ainakin yhden uuden hatun - vaihtelu virkistää! Hattu suojaa hyvin korvia ja kasvoja paahtavalta auringolta, ei tarvitse pelätä että korvalehdet palavat jos aurinko sattuu näyttäytymään.

Luulen, että tulee hankitua myös näitä basic -malliston kauniita yksivärisiä capreja sekä shortseja.


Ja nämä pinkki-raidalliset shortsit olisi kyllä myös tosi kivat! Mitäs pidätte?


Tähtiä löytyy myös uima-asuista!


Yöasuistakaan ei väriä puutu. Tulee heti kesäinen fiilis!



Ihan perheen pienimmille mallisto pitää sisällään hieman hillitympää värimaailmaa. Kirahvi-fanina täytyy sanoa, että tykkään tuosta kirahvikuosista valkoisella pohjalla!

Suomessa Villervallaa myy verkkokaupassa ainakin Skidi.fi. Mallistot tulevat myyntiin lähiviikkoina. Sitä ennen kannattaa käydä kurkkaamassa talvi-ale!

Mitä te pidätte tästä Villervallan SS16 mallistosta? Tuleeko teille jotain? Canvastakit hot or not? Mitä mallistoa haluaisitte kurkata seuraavaksi?

Kuvat: Villervalla

13 kommenttia:

  1. Ai että miten ihania, iloisia vaatteita <3

    VastaaPoista
  2. Päässäni tähän varmaan eilen jo kommentoin, oikeasti en :D. Meillä on tulevaksi (tuleviksi) välikaudeksi takkeja pilvin pimein ja silti näistä tuo yksi raitatakki kovasti huutelee tahtovansa meille ja canvastakkia ei ehkä voi ohittaa... Jos annan tytön valita niin väri on vihreä tai keltainen (mietin kovasti onko tuo enemmän oranssi vai keltainen kun eri kuvissa näyttää erilaiselta ???).

    Että eiköhän näistä meille jotain kotiudu. Kaksi Villervallan raitatakkia on jo ollut (viimevuotinen saattaa mennä vielä) mutta ei kahta ilman kolmatta vai miten se meni? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin kumpaisellekin takit varmaan löytyy mut en varmaan itsekään voi canvastakkeja ohittaa :D

      Tuo on minusta enemmän oranssi väriltään. Jos en ihan nyt väärin muista niin tämä oli nimetty värillä mandariini. Vihree oli omena ja punainen chili :)

      Nii ja miksipä sitä hyvää vaihtamaan ;) mitäs raitatakkia meinasit teille?

      Poista
    2. Ehkä sitä ekan kuvan raitaa.. tai sitten tyttö saattaisi itse kyllä valita sen toisen kuvankin sini-vihreä-oranssin... Saa nähdä mutta ompunvärinen canvastakki nyt tällä hetkellä ainakin miellyttää mua ihan kympillä.. Saa nähdä miten tyttö (joka tähän asti on ilmoittanut lempiväreikseen vihreän ja keltaisen ja sitten kaikki sateenkaaren värit) suhtautuu.

      Poista
    3. Ne on kaikki kyllä kauniita! Mäkin tykkään tosta vihreestä, sopis meillä isommalle :)

      Poista
    4. Hei!!! Sain infon, että tuo oranssi ei olekaan oranssi vaan enemmän keltainen. On syvempi kuin viime vuoden keltainen :)!

      Poista
  3. Ihania on taas värit! Ulkovaatteita meillä ei Villervallalta ole ollut, kuin juurikin yksi canvastakki aikanaan koossa 80. Menee ehdottomasti harkintalistalle (yhtään takkia ei tarvittaisi ja kovasti yritän järkevöittää ulkovaatteiden määrää). Canvasshortsit on parina viime kesänä todettu erittäin toimiviksi (=ohuet, ei kuumat eikä kankeat, jota vähän pelkäsin ja peittää polvet). Parit voisi ehkä sopivien paitojen kanssa kotiuttaa, vaikka muutamat ostin alesta jemmaan. Pitää tarkistaa muutenkin kesäjemmat ennenkun tilaan mitään, kun osa viimekesäisistä varmaan mahtuu ja jäi silloin melko vähälle käytölle. Luottovaatteita meillä on kevään malliston ohuet trikoohousut, laatu on ainakin tähän astisissa (käytetty koot 86-104) ollut älyttömän hyvää. Paidoissa on sattunut muutama nukkaantuva, mutta pääsääntöisesti nekin ovat olleet tosi laadukkaita (ollut lähemmäs 20, kunlaskee bodytkin). Raidallinen huputon trikootakki on ollut kesän luottovaate jo kolmessa koossa ja on huputtomuuden takia tosi kätevä tarvittaessa välitakkina, kun fleece on liikaa ja tarvii jotain ohuempaa. Canvashousut taas on huiput kesän ulkonousuina lämpöisemmillä keleillä, mutta meillä siihen tarkoitukseen ei osteta enää mitään muuta väriä kuin mustaa... Tulipas pitkä kommentti, mutta tiivistetysti voin kyllä Villervallaa suositella ja kuuluu meillä vaatekaapin luottovaatteisiin. Jälleenmyyntiarvokin on ihan kohdillaan. Ticketin mallisto muuten kiinnostaisi heti kun jostain käsiisi saat, haalareista on loistavia kokemuksia ja uusi haalari kevääksi tarvitaan ihan oikeasti. Samoin Molokidsin haalarin värit, musta olisi varma valinta meidän rymyäjälle jos vaan on mallistossa, laatu vaan ei ole viimevuosina ollut ihan sama kuin Ticketillä, vaikka mallista enemmän tykkäisinkin... Terv. Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Villervallalta nyt käytössä eka ulkovaate, testiin saatu toppahaalari. Se on kyllä ollut tosi kätevä ja eteenkin helposti puettava (on nuorimmalla käytössä), että uskaltaisin ostaa uudelleenkin :)

      Meillä on ollut Villervallalta paitoja ja parit housut. Velourit ei mene kyllä miksikään, vaikka nämäkin yhdet varmaan kolme vuotta jo ollut käytössä :D Ei tarvii edes rummuttaa (kun ei rumpua edes omisteta).

      Yhdet maanantaikappaleet meille on vuosia sitten sattunut, mutta nykyään laatu on kyllä minunkin mielestä ollut Villervallalla tosi hyvää. Tykkään! Kestää pesusta toiseen venymättä ja vanumatta :)

      Laitan Ticketin kuvia heti, kun saan kuvat käsiini. Niitä olenkin jo odotellut :)! Molo Kidsiä on jo myynnissä jonkin verran, voisin joku päivä laittaa niitäkin kuvia :) Kaikki ei ole tainnut vielä myyntiin saapua.

      Kiitos kommentistasi :)!

      Poista
  4. Heh heh, vasta reilu viikko sitten ostin pojalle toppahaalarin ja nyt on niin talvinen sää, että näitä ei vaan voi ajatellakaan vielä. Kauniita kyllä. Jos muistat niin muistuttele näistä joskus vielä keväällä. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D Juu eiköhän nämä jonkun linkityksen kera varmaan täällä vielä vilahda. Ainakin tuolla kevät 2016 tunnisteella löytyy sitten, jos ei muuten :)

      Poista
  5. Ihanan pirteitä! Poika haluaisi vatmaan vihreän canvas-takin, täytyy varmaan käydä liikkeessä kokeilemassa kunhan tulevat kauppaan. Ja nuorimmalle meni heti hankintalistalle pinkki ananas t-paita ja vihreä flamingo t-paita.
    Poika käytti tässä yksi päivä viimekesäistä Villervallan vihreää tukaani t-paitaa ja tuntui ihanan pirteältä keskellä talvea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihanan pirteitä juurikin näin pakkasten ja hämärän keskellä! :) Tuo ananas näyttää tosi kivalle ja voisin meillekin sitä miettiä :)!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :)