keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

POIKIEN KESÄVAATTEET - OSA 1 - MINI

Sadepäivä, joten nyt oli aikaa silittää ja kuvailla poikien kesävaatteita. Tai itseasiassa sain kuvattua Minin vaatteet ja samalla järjestettyä hänen vaatehyllyt. Näkyyhän näitä kertyneen, vaikka aluksi tuntui ettei ole yhtään vaatteita... ;)


Osa vaatteista on ollut jo viime kesänä käytössä. Suurin osa t-paidoista mahtuu takuulla vuoden päästä kesälläkin, joten siinä mielessä ei haittaa vaikka paitoja hieman useampi onkin.







Tässä Lindex viidakko t-paita 86cm, isoveljelle aikoinaan nettikirpparilta ostettu. Lego Wear 80cm t-paita, viime kesänä saatu. TucTuc 92cm t-paita, tänä keväänä saatu. Dementikkona olin teille ja itselleni huijaamassa, että Minille on vain kolmet shortsit. Kunnes muistin, että johonkin kaappiin laitoin ne Blaa!n vihreät ja isommalta on jemmattu H&M:n harmaat ja siniset 80cm sekä Esprit tummansiniset 86cm shortsit (tuhannesti blogissa näkyneet kaikki). Nämä shortsit viime kesältä, H&M 74cm, Lego wear 80cm ja H&M 68cm. Tummansininen on hyvä väri shortseissa, koska sopii melkein minkä tahansa yläosan kanssa!




Tässä Po.pin paitoja. Ensimmäinen FB-kirpparilta löydetty 92cm, samoin toinen samaa kokoa ja samasta paikasta. Viimeinen isommalle aikoinaan ostettu ja kokoa 86cm.


Tässä kirpparilta löydetty Tutta 92cm t-paita ja isomman vanha Timberland 80cm t-paita.



Tässä ekana kirppikseltä löydetty H&M Tikru 86cm t-paita. Meillä itseasiassa oli isommalla tämä tismalleen samanlainen ja saman kokoinen paita, mutta menin sen viime kesänä myymään pois. Nyt oli iloinen yllätys löytää tämä edullisesti "takaisin". Toisena TucTuc 92cm t-paita ja Mussukat 86/92cm, molemmat tänä keväänä saatu.



Viimeisenä tämän kevään Mini Rodinin mallistosta ostettu Heron t-paita 92/98cm. Keskellä kummitädiltä lahjaksi saatu kauluspaita, mikä menee myös paremmissa menoissa ja viimeisenä isomman vanha suosikki, H&M tikru t-paita 80cm.

Suosikkia en kyllä osaa näistä valita, kaikki on niin ihania. Jos jostain pitäis luopua, niin varmaan noi viimeisimmät kirppislöydöt ja Timberlandin teeppari olis ainoat mistä raaskis :D Todennäköisesti kehystän nämä seinälle, sitten kun jää Minille pieneksi :D :D haha.

Mitäs tykkäsitte?

11 kommenttia:

  1. Ihania paitoja pienelle miehelle kesään :)

    Po.p:in turkoosi erivärisillä kanteilla ja Mussukat jätskipaita ovat omia suosikkejani. Tuo lindexin viidakko/eläinpaita on myös ihana.Meillä on pikkuveikalla ollut ihan samanlaista ruutukangasta oleva kauluspaita pitkähihaisena jonain kesänä.

    Joka kerta se jemman vetoisuus yllättää: aina siellä on enemmän, mitä muisti ;)

    Lämpimiä päiviä tilaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo Po.pin paita meillä oli viime kesänäkin, tosin koossa 80cm ja tykkäsin niin kovasti että halusin samanlaisen isompana - onneksi löytyi :) Lindexin viidakkopaita oli aikoinaan mun suosikki ja vaikkei se enää ole se kaikkein ihanin, niin jostain syystä siitä ei raaski luopua :)

      Tuo ruutupaita on siitä kiva, että menee varmasti useamman kesän ja just jos on juhlia niin voi käyttää :)

      Joo ja niin totta - tai no niin no.. Jemmat yllättää, mutta toisaalta meillä taitaa mennä yleensä just niin et vähemmän kuin muisti :D Nimittäin pengoin ja 92-98 vaatteita löytyi yhden käsen sormilla laskettava määrä :( Yhyy! Ne shortsit oli kyllä yllätys unohdus jemma :D

      Juuri niin!

      Poista
  2. Kesävaatteet? :O Pitäiskö sellasiakin olla? :D Mä oletin että mahtuu E.T:lle viimekesäiset mutta himpura sentään kyllä ne teepparit vaan kittanalta näyttää... Tänä keväänä on olleet ajatukset valitettavasti jossain ihan muualla kuin vaatteissa ja vieläkin ovat että saa nähdä, on tuolla ainakin kaksi uimapukua ja muutama lyhythihainen mekko että pärjäiskö niillä.

    Tuon heronin viehätystä en ole vielä tajunnut. Varmaan ihastun kuosiin siten kun sitä ei enää saa mistään :D. Ja ainakin teillä on tarpeeksi paitoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D No emmä tiedä tarviiko olla, ei oo taas kovin kesäinen ilma. Meillä varmasti tolle isommalle mahtuu melkein kaikki viime kesäiset - ei ne jää ikinä pieneksi :D

      Voi ei, ei kai mitään ikävää? Vähän on ajatukset täälläkin harhaillu, mutta hyvä uppoutua johonkin hömppään niin pysyy kasassa paremmin :)

      Tuo heron on ihana! Ehkä ihanin ikinä :) Ja joo tuttua tuo, että innostuu sit kun niitä myydän kirppiksellä tuplahinnalla.. Nimimerkillä pingviinit, hepat ja lumileot olis nyt kivoja ja aiemmin kamalia... :D

      Poista
    2. No sanotaanko että ikävää hyvinkin, kolmen vuoden taistelun jälkeen alamme olla lääkärien kanssa samaa mieltä siitä että todellakin olen sairas ja nyt ollaan ihan liki jo diagnoosiakin kun vihdoin osasivat tutkia oikealta suunnalta (oman taustatyöni tuloksena toki). Että ei ole oikein jaksanut mitään ylimääräisiä, blogi on hunningolla ja koti samoin, lapsesta nyt sentään oon yrittänyt huolehtia :D.

      Poista
  3. Voiiii mikä kesämies !!! Upeita vaatteita

    VastaaPoista
  4. Meillä on kanssa isomman jäljiltä jemmattuna tuo viimeinen Tikru t-paita. Ja hyvin paljon kaikkea muutakin. Eipähän pääse kesä pienimmän kohdalla yllättämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sininen Tikru paita on sellanen, minkä isompi kerran pienenä halusi väkisin H&M:ltä ostaa :D En oo silläkään raaskinut sitä laittaa pois :) Se varmaan tän kesän vielä Minillä menee, kun nämä on must aika reiluja.

      Joo ei näköjään pääse meilläkään kesä pienemmällä yllättämään. Samalla tosin silitin taas muutkin vaatteet ja talvi kyllä tulee yllättämään ikävästi, kun kaikki on sitten pieniä :/

      Poista
  5. Minin kesä on turvattu, kun on noin ihanaia kesävaatteita! :)

    Koskahan mä saisin aikaseks kesävaatepostausta? En tiedä, mikä on, mutta oon ihan tööt. Väsyttämättömät(?) allergialääkkeet varmaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin on :) Kesää odotellessa!

      Odotan innolla sun postausta :)! Mulla vähän väsymys meni ohi, mut nyt kyllä tänä aamuna on silmät ihan ristissä. Mua ainakin väsyttää nämä harmaat ja sateiset ilmat. Ja btw. ne väsyttämättömät allergialääkkeet voi ihan oikeesti väsyttää :D Mulla on nykyää zyrtec ja cetirizin ja ne ei onneks väsytä tällästä prokäyttäjää :D :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :)