Sivut

maanantai, 10. lokakuuta 2011

Tunnustus

Kiitos tunnustuksesta ~Päiväni mun~ blogiin Iralle :)

Tunnustuksessa kuuluu kertoa 8 asiaa itsestään ja jakaa tunnustus sitten eteenpäin.

  • Olen syntynyt keskellä talvea, mutta rakastan aurinkoa, valoa ja lämpöä. Olen siis täydellisesti kesäihminen, joka vaipuu "horrokseen", kun kesä on ohi.
  • Viihdyn paljon paremmin "äijäporukassa" kuin naisseurassa. Näin on ollut lapsesta asti.
  • Tykkään tehdä ruokaa ja kokeilla erilaisia reseptejä. En silti koskaan haluaisi ruuanlaitosta ammattia.
  • Stressaannun, jos kotona ei ole siistiä. Riittää, että lattia on imuroimatta. Kun saan siivottua, hermo lepää ja voin huokaista.
  • Halusin nuorempana malliksi. Jälkikäteen mietittynä, onneksi äiti ei päästänyt...
  • Tykkään autoilusta, autoista (bmw..) ja jopa tiedänkin kohtuullisesti niiden toiminnasta, tekniikasta jne. En kuitenkaan niin paljon, että sillä menisin kenellekään kehuskelemaan.
  • Rentoudun shoppailemalla, ihan vaikka näyteikkunoita. Tykkään valitettavasti kaikesta niin kalliista, että piheys (=realistisuus) iskee usein ennen kassaa.
  • Odotan joulua, jotta olis loma ja sais nukkua ja syödä ja rentoutua. :)

Tunnustuksen laitan eteenpäin...

Meerille Pinjuus -blogiin
Veralle Konkkaronkka -blogiin
Tanjalle Sydämellä T - blogiin
jarnalle Tyylisuuntauksia -blogiin



4 kommenttia:

  1. Kaunis kiitos!
    Minäkin tykkään ruuanlaitosta, mutta EN autoista=)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia tunnustuksesta =)

    VastaaPoista
  3. jarna: Ole hyvä :) Ruuanlaitto on kyllä kivaa!

    Vera: Ole hyvä :)

    VastaaPoista